Sain aamuyöstä NaNoWriMon 50 000:n sanan päätökseen! Tällä hetkellä minulla on tarinassani 50 138 sanaa, mutta se ei siltikään ole vielä valmis. Sivuja on siinä 204. Olen iloinen, mutta nyt tuntuu kovin tyhjältä. Jatkan kuitenkin kirjoittamista.
Aloitin nanoilun 6.11 ja lopetin siis 27.11, joten aikaa meni tasan kolme viikkoa. Vaatimuksinahan tuossa hommassa oli se, että aikaa oli pelkkä marraskuu / 50 000 sanaa ja alitin ajan. :) Olen aika ylpeä itsestäni.
Äiti tuossa sanoi, että hei, tänäänhän on pikkujoulu ja lupasin sitten paistaa joulutorttuja - vakavin seurauksin. Tajusin, että eikä, alle kuukauden päästä pitää olla ystävällinen kanssaihmisilleen eikä saa olla vittuuntunut ja murjottava. Kauheaa. Miten minä selviän?
Nytkin iskee jo vitutusta kun isä on meistä se, joka koiranpennun hötkeltävällä ilolla kävi lähikaupassa ja osti mm. pipareita ja mandariineja. Hän on se jouluihminen. Luulin aiemmin itsekin olevani, mutta tässä ikää myöten (lue; 18- ikävuodesta asti) on ollut jotenkin hirveän stressaavaa ja ahdistavaa tuo joulunalusaika.
Kaupoissahan on jo tietysti vilkkuvat ihmevalot ja Stokkalle aletaan kyhätä jouluikkunaa, luultavasti se on jo siellä, mutta en halua nähdä sitä. Yritän ainakin välttää. Okei, okei, minä ostin joululahjatarvikkeita jo aiemmin, mutta halusin ostaa ne kun vielä oli rahaa. Nythän olen taas ihan köyhä.
Isä jo tuolla vittuilee että: "Tästähän se joulu sitten alkaa!" samalla kun nakertaa joulutorttua pikku nököhampaillaan... :P Ja sitten minua ärsyttää näin pakanana se, että melkein kaikissa joululauluissa on jeesustelua ja ylinopeutta lentäviä enkeleitä. Miksei voisi olla ihan Kalevala- tyyppisiä joululauluja, jossa peikot kilistelisivät kolpakkojaan tunturin siimeksissä ja joulupukit raatelisivat poroja?
Onneksi 3. joulukuuta leffateattereihin tulee suomalainen fantasia/toiminta/musta huumori -elokuva nimeltään Rare Exports. (taitaa muuten olla alkup. lyhytelokuva, mutta se kohta, jossa pukki pomppaa boksista - se on paras) Hyvä, ettei kaikki ole amerikkalaistunutta, "joulupukki on lihava mies, hyvä esimerkki siitä että joulu on lihottavaa aikaa ja kaikilla on niin ihkua"- meininkiä.
Ehkä tästä selvitään. Pitää kaiketi piirtää taas Noidan kissaa ja hahmojen suhtautumista tähän hömppään.
lauantai 27. marraskuuta 2010
keskiviikko 24. marraskuuta 2010
Parvekkeella
Kyllähän minä olin katsellut illalla Iltasanomien säätiedotusta ja tuijottanut nenä kiinni ruudussa sadetutkaa, mutta aamulla tuo täydellinen lumisuus yllätti. Helsinki on sitten kuorrutettu kermavaahdolla. Otin pari kuvaa parvekkeeltamme.
Translation: It's snowing in Helsinki. I took couple of pictures of our balcony.
Translation: It's snowing in Helsinki. I took couple of pictures of our balcony.
 |
| No more water to flowers |
 |
| Maybe it's time to take those chairs in? |
 |
| Well... we really have snow. |
 |
| One of my fav trees - a maple - is now just like a chocolate stick in ice cream. That big tree behind the maple is an oak. <3 |
tiistai 23. marraskuuta 2010
S-s-s-snow
Lumesta riehaantuneena ja kasvoni jäädyttäneenä laitan teidän iloksenne arkistosta talvikuvia.
Translation: It's snowing and I put here some old pics of winter.
Translation: It's snowing and I put here some old pics of winter.
 |
| -09, Roihuvuori: Snow snail |
 |
| -09, Roihuvuori: Snow troll |
 |
| -09, Lauttasaari: Like in Japan |
 |
| -09, Lauttasaari: Frost |
 |
| -10, My room: Being Weird |
I feel so Smooth
Olin toissapäivänä Raakasuklaa ja smoothiekurssilla ravintola Baker'sissa. Voitin kurssille paikan, kiitos Ruohonjuuren arvonnan. :) Ja olipa hyvä että voitin.
Teimme mm. raakasuklaata ja no, smoothieita ja nyt olen ihan koukussa smootheihin vaikka ajattelin ensin, että no jaa, teen pari kotona ja sit into varmaan lopahtaa...
Kiitos ihan hirveästi järjestäjille ja Ruohonjuurelle!
Olen nyt kahtena päivänä peräkkäin tehnyt seuraavanlaista flunssasmoothieta:
Translation: I enjoyed Raw chocolate and Smoothie -course couple days ago. I won attendance from Ruohonjuuri, where they did a lottery.
One portion:
½ banana
½ orange
1/3 lemon
about 1dl some juice or water, but you can use milk too
piece of raw ginger
1 teaspoon honey (I always forget that.)
hint of turmeric and good salt (I used Auyrveda Magic Salt, there is lots of good nutrients)
Just Smooth them.
(Tänään tosin käytin mehuna hieman appelsiinimehua ja sitten Marlin karpalo-rypälemehua. Lisäsin vielä vähän kanelia kun on yskä. Ja puolikkaan omenan.)
It tastes sooooo good.
Teimme mm. raakasuklaata ja no, smoothieita ja nyt olen ihan koukussa smootheihin vaikka ajattelin ensin, että no jaa, teen pari kotona ja sit into varmaan lopahtaa...
Kiitos ihan hirveästi järjestäjille ja Ruohonjuurelle!
Olen nyt kahtena päivänä peräkkäin tehnyt seuraavanlaista flunssasmoothieta:
Translation: I enjoyed Raw chocolate and Smoothie -course couple days ago. I won attendance from Ruohonjuuri, where they did a lottery.
One portion:
½ banana
½ orange
1/3 lemon
about 1dl some juice or water, but you can use milk too
piece of raw ginger
1 teaspoon honey (I always forget that.)
hint of turmeric and good salt (I used Auyrveda Magic Salt, there is lots of good nutrients)
Just Smooth them.
(Tänään tosin käytin mehuna hieman appelsiinimehua ja sitten Marlin karpalo-rypälemehua. Lisäsin vielä vähän kanelia kun on yskä. Ja puolikkaan omenan.)
It tastes sooooo good.
 |
| Picture from Google |
sunnuntai 21. marraskuuta 2010
Argh
Onpas nyt kivaa. Ajattelin ensin, että olisin kirjoittanut siitä kuinka nanowrimoilu edistyy, mutta käytänkin postauksen valittamiseen. Ja nyt en suinkaan valita turhasta.
Ensin minulla oli vähän alle kaksi kuukautta sitten aloitus keuhkoputkentulehdukseen. Sitten sain siihen antibiootit. Kuurin jälkeen sain vähän aikaa olla suht vapaana, vaikka yskä jatkuikin. Sitten tuli pieni nuha. Sen jälkeen sain pari pikkutulehdusta. Sen jälkeen kurkkuni tuli kipeäksi, jonkinlainen nielitulehdus kai. Ja sitten tässä viikon sisään on ilmaantunut edelleenkin jatkuvan kurkkukivun lisäksi:
-pahentunut yskä
-nuha
-ientulehdus
-afta
-silmätulehdus (ah, rähmää)
-ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä korvatulehdus. Päivystyksessä en ole vielä käynyt, mutta mistä sitten tiedän? Kirjoittelin iloisena reilut 4000 sanaa stooriini, kuuntelin musiikkia korvakuulokkeilla (ja vieläpä sellaisilla, jotka eivät ole kuulontappajanappeja). Korvassani suhisi ja kuulin huonosti. Olin aiemminkin kärsinyt pienestä kuulon vähentymisestä, laitoin flunssan piikkiin.
Sitten yritin mennä kyljelleni lojumaan, niin tuli kiva vihlaisu. Kokeilin uudestaan, kyllä vihlaisi taas. Nyt sitten istun tietokoneella. Kielenikin on kipeä juurestaan. Ja vasenta korvaa kutittaa, oikea on edelleen lukossa, se edelleen suhisee ja nyt sitä jomottaa. Kuulostaa hyvältä, eikös?
Huomenna minulla piti olla Ruohonjuuresta voitettu kurssi raakasuklaan valmistamisesta (arvo 79e) ja olin innoissani että jee, nyt paistaa välillä aurinkokin tähän risupehkoon. Mutta ei sitten. Jos on tulehdus korvassa ja joudun huomenna päivystykseen (tai mikä parasta, yöllä) niin sitten en välttämättä pääsekään kurssille, vaikka olisin muuten suht terveen oloinen. Tämä onkin todella kivaa. Ei, minua ei tietenkään, missään tapauksessa, vituta. Ei niin yhtään.
Lähinnä masentaa.
Ensin minulla oli vähän alle kaksi kuukautta sitten aloitus keuhkoputkentulehdukseen. Sitten sain siihen antibiootit. Kuurin jälkeen sain vähän aikaa olla suht vapaana, vaikka yskä jatkuikin. Sitten tuli pieni nuha. Sen jälkeen sain pari pikkutulehdusta. Sen jälkeen kurkkuni tuli kipeäksi, jonkinlainen nielitulehdus kai. Ja sitten tässä viikon sisään on ilmaantunut edelleenkin jatkuvan kurkkukivun lisäksi:
-pahentunut yskä
-nuha
-ientulehdus
-afta
-silmätulehdus (ah, rähmää)
-ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä korvatulehdus. Päivystyksessä en ole vielä käynyt, mutta mistä sitten tiedän? Kirjoittelin iloisena reilut 4000 sanaa stooriini, kuuntelin musiikkia korvakuulokkeilla (ja vieläpä sellaisilla, jotka eivät ole kuulontappajanappeja). Korvassani suhisi ja kuulin huonosti. Olin aiemminkin kärsinyt pienestä kuulon vähentymisestä, laitoin flunssan piikkiin.
Sitten yritin mennä kyljelleni lojumaan, niin tuli kiva vihlaisu. Kokeilin uudestaan, kyllä vihlaisi taas. Nyt sitten istun tietokoneella. Kielenikin on kipeä juurestaan. Ja vasenta korvaa kutittaa, oikea on edelleen lukossa, se edelleen suhisee ja nyt sitä jomottaa. Kuulostaa hyvältä, eikös?
Huomenna minulla piti olla Ruohonjuuresta voitettu kurssi raakasuklaan valmistamisesta (arvo 79e) ja olin innoissani että jee, nyt paistaa välillä aurinkokin tähän risupehkoon. Mutta ei sitten. Jos on tulehdus korvassa ja joudun huomenna päivystykseen (tai mikä parasta, yöllä) niin sitten en välttämättä pääsekään kurssille, vaikka olisin muuten suht terveen oloinen. Tämä onkin todella kivaa. Ei, minua ei tietenkään, missään tapauksessa, vituta. Ei niin yhtään.
Lähinnä masentaa.
 |
perjantai 19. marraskuuta 2010
NaNoWriMo, part 2
It's funny that I have written over 30 000 words now. And I thought that I don't even write today, but now I must to say whoops. And why? I wrote 3925 words today.
I really thought that I don't even figure out any good ideas to write. But I was frong, in a good way.
Maybe I can do that. 50 000 words to 30th November. Words remaining just 19 886! ^^
I really thought that I don't even figure out any good ideas to write. But I was frong, in a good way.
Maybe I can do that. 50 000 words to 30th November. Words remaining just 19 886! ^^
 |
| Pic from Google |
torstai 18. marraskuuta 2010
Lunta!
En saanut yöllä unta tämän karmean yskän takia, pyörin sängyssä ja nautiskelin yskänpuuskista. Joskus kolmen aikaan satoi reippaasti lunta ja otin kuvan.
Joskus vielä viiden, kuuden maissa maisema oli tosi kaunis, kauniimpi kuin tuossa kuvassa. Mutta sitten joskus tässä kahdentoista kieppeillä kun heräsin, oli loskaa. Mutta yölliset lumisateet ovat kaikkein parhaimpia. Mikään ei vedä niille vertoja koko lumisadattelussa. ;)
On ollut pidempään jo aikamoinen pikkujoulufiilis. Otin yksi päivä läppäkuvia... Joten jospa laitan yhden niistä tänne.
On ollut pidempään jo aikamoinen pikkujoulufiilis. Otin yksi päivä läppäkuvia... Joten jospa laitan yhden niistä tänne.
tiistai 16. marraskuuta 2010
Kirjoituspiiri: Raapale
Meidän piti kirjoittaa raapale. Se on täsmälleen 100 sanaa pitkä ja siinä olisi oltava juoni, mahdollisesti dialogia ym. eli kuten tavallisessakin novellissa. Eipä ollut ihan helppoa, mutta lähdin sitten ensimmäisestä ajatuksesta liikkeelle. Tarina perustuu joiltakin osin tositapahtumiin - miettikää sitten miltä osin.
Translation: Usually I don't translate these novels, which I write in my writing course, but because I wrote just a scratch (short story, just 100 words), I will translate that. This writing bases on the true life - you can think, which way.
Name of the scratch is just The Scratch. Sorry about bad english.
__________
"Olipa kerran loppu", Miranda ajatteli ääneen. "Toimisikohan se?" Hän istui junassa matkalla Helsinkiin. Hänen oli määrä kirjoittaa raapale, lyhyt tarina. Ja tuo oli kaikki, mitä oli tullut mieleen.
Juna kolisi ja keinahteli mutkissa. Se tuntui menevän yllättävän kovaa. Miranda rypisti kulmiaan. Eikö täällä pitänyt olla nopeusrajoituksia? Hän tunsi liimautuvansa selkänojaan, maisemat vilisivät ohi tuhruisina.
Äkkiä toisesta vaunusta kuului huutoa.
Sisään rynnisti verinen peikko.
"Hyvä matkustaja, anteeksi tämä nopeus", peikko sanoi naiselle kohteliaasti kumartaen, "mutta nälkä vaivasi ja jouduimme syömään kuljettajan. Olemme hieman myöhässä aikataulusta, joten pitää kiirehtiä. Ottakaa toki mukava asento ja rentoutukaa. Ei tämä matka ole kuin raapale vain."
___
"The Scratch"
"One upon a time there was the end", Miranda though. "Would it work?" She was sitting in a train, going to Helsinki. She needed to write a scratch, a short story. And that was everything, what came to her mind.
The train rattled and swayed in the curves. She felt that the train drived too fast. Miranda scowled. Didn't the train has any speed limits? She felted to stick stool. The cloudy landscape swarmed by.
Suddenly she heard some screaming.
A bloody troll rushed inside the wagon.
"Dear passenger, we're sorry about this speed", troll said to her and bowed politely, "but we were hungry and ate a driver. We're a little bit late from the schelude, so we must to hurry. Please take a comfortable stance and relax. This journey is only a scratch."
Translation: Usually I don't translate these novels, which I write in my writing course, but because I wrote just a scratch (short story, just 100 words), I will translate that. This writing bases on the true life - you can think, which way.
Name of the scratch is just The Scratch. Sorry about bad english.
__________
"Olipa kerran loppu", Miranda ajatteli ääneen. "Toimisikohan se?" Hän istui junassa matkalla Helsinkiin. Hänen oli määrä kirjoittaa raapale, lyhyt tarina. Ja tuo oli kaikki, mitä oli tullut mieleen.
Juna kolisi ja keinahteli mutkissa. Se tuntui menevän yllättävän kovaa. Miranda rypisti kulmiaan. Eikö täällä pitänyt olla nopeusrajoituksia? Hän tunsi liimautuvansa selkänojaan, maisemat vilisivät ohi tuhruisina.
Äkkiä toisesta vaunusta kuului huutoa.
Sisään rynnisti verinen peikko.
"Hyvä matkustaja, anteeksi tämä nopeus", peikko sanoi naiselle kohteliaasti kumartaen, "mutta nälkä vaivasi ja jouduimme syömään kuljettajan. Olemme hieman myöhässä aikataulusta, joten pitää kiirehtiä. Ottakaa toki mukava asento ja rentoutukaa. Ei tämä matka ole kuin raapale vain."
___
"The Scratch"
"One upon a time there was the end", Miranda though. "Would it work?" She was sitting in a train, going to Helsinki. She needed to write a scratch, a short story. And that was everything, what came to her mind.
The train rattled and swayed in the curves. She felt that the train drived too fast. Miranda scowled. Didn't the train has any speed limits? She felted to stick stool. The cloudy landscape swarmed by.
Suddenly she heard some screaming.
A bloody troll rushed inside the wagon.
"Dear passenger, we're sorry about this speed", troll said to her and bowed politely, "but we were hungry and ate a driver. We're a little bit late from the schelude, so we must to hurry. Please take a comfortable stance and relax. This journey is only a scratch."
 |
| Helsinki Railway Station, pic from Google |
maanantai 15. marraskuuta 2010
Erikoisia uutisia
Hatsune Miku on nuori naislaulaja, muttei ihminen. -Aloin pohtia, että joko japanilaiset ovat neroja tai sitten he ovat seonneet lopullisesti. Hienon näköistä ja aidon kuuloistakin, mutta mihin tuollaista voisi tarvita? Ja eikö se maksa aika paljon?
Porsaita on kastroitu Suomessa julmasti.
-Voi kun ovat suloisia! Ja sitten luen tekstin. "
Porsaita on kastroitu Suomessa julmasti.
-Voi kun ovat suloisia! Ja sitten luen tekstin. "
Suomessa on kastroitu porsaita repimällä, vaikka menettely on kielletty eläinsuojeluasetuksella vuodesta 2003 alkaen, kertoo Turun Sanomat. --- Raportin mukaan 60 prosenttia suomalaisista sikaloista käyttää sallittua leikkaustapaa, loput kiellettyä. ---
Salmisen mukaan Evira on sikatilojen valvonnassa kiinnittänyt huomiota lähinnä siihen, että porsaat on asetuksen mukaisesti kastroitu alle seitsemän päivän ikäisinä."
Possurassukat. Pitäisiköhän sikatilojen omistajien tulevilta pojilta repiä kassit irti kun he ovat viikon vanhoja? Kuulostaa reilulta.
Koomikko Dennis Miller haukkui Suomen lyttyyn.
-Miksi asiasta nostetaan niin suuri haloo? Kaikki eivät pidä kaikista. Minusta se vertaus, että Suomi on joulukuusen alle kyhättävä pikkukylä on riemastuttava ja mustaa huumoria tihkuva. Ei asioita tarvitse ottaa niin vakavasti, etenkin jos kyseessä on yksi ihminen JA vieläpä koomikko.
Hmm. Laatu-uutisia. :D
 |
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
Talvi lähestyy
Vietin toissapäivänä erään ystäväni synttäreitä. Kävellessäni hänen luotaan huomasin kauniita taloja.
Oikein oli väriä värin perään!
Sitten havaitsin pienen tontun, joka oli jäänyt jälkeen.
Siinä se odotteli, pensasaidassa, että joku ottaisi sen jouluksi luokseen asumaan. Hymy oli vielä kasvoilla, ilmeisesti Korvatunturin asukit ovat tottuneet huomattavasti kylmempään säähän.
Ja pari päivää sitten (vai olisiko ollut eilen? en ole varma) näin vaahteran alla jäniksen. Kaunis.
Tässä alkaa hiljalleen tulla joulufiilis. Eilen tein valmiiksi kahden ystäväni joululahjat. Harmittaa, etten voi laittaa niistä tänne postausta, mutta ehkä sitten joulun jälkeen. :) Innostuin askartelemaan ja nyt syyhyttää edelleenkin askarrella vähän lisää. Mutta en voi tehdä kaikkia lahjoja jo nyt valmiiksi, muuten minulle ei jää joulukuuksi mitään.
Sitten havaitsin pienen tontun, joka oli jäänyt jälkeen.
Ja pari päivää sitten (vai olisiko ollut eilen? en ole varma) näin vaahteran alla jäniksen. Kaunis.
 |
| Olikohan Jumalatar kutsunut paikalle moikkaamaan? |
Kinda skrapbooking?
Minulla on tapana ottaa lehdistä kiinnostavia kuvia ja läntätä niitä esimerkiksi kortteihin tai sisustustauluiksi. Se on kai eräänlaista skräppäystä. Tässä vähän kuvia.
I have one hobbie, which comes out always under Yule (Christmas). It's kinda skrapbooking, but still not. When I see some magazines with shiny covers, I must to get those. Then I hunt my scissors and approach these little friends with crazy shine in my eyes.
I have noticed that inside the magazines are beauty pictures, which are wasted when magazines goes to the garbage. I search beauty pics and cut them off.
These pictures I put for example to the Yule cards or I make some fine decor portrait of them. Here is now some pictures about my weird hobbie. :D
Leikittelin hieman sanoilla ja kuvilla. Pari esimerkkiä, mitä noista voi tehdä.
-Here is couple of pictures about pictures ;). Things, what you can create.
I have one hobbie, which comes out always under Yule (Christmas). It's kinda skrapbooking, but still not. When I see some magazines with shiny covers, I must to get those. Then I hunt my scissors and approach these little friends with crazy shine in my eyes.
I have noticed that inside the magazines are beauty pictures, which are wasted when magazines goes to the garbage. I search beauty pics and cut them off.
These pictures I put for example to the Yule cards or I make some fine decor portrait of them. Here is now some pictures about my weird hobbie. :D
 |
| The Cherry Woman |
 |
| Some animals |
 |
| WWF:n norpat valtaavat maailman! |
 |
| Tekstiä. Kivoja sanoja ym. |
 |
| Clocks, candles, a shoe |
 |
| Star dust |
-Here is couple of pictures about pictures ;). Things, what you can create.
 |
| "Mystical Magic Owl" |
 |
| "Mystical stand" "Magic!" "Wishes come true - Possibility to shine?" |
 |
| "Winter" and "Warning, seastars, the floor is slippy." |
lauantai 13. marraskuuta 2010
Reilu vai luomu?
Tänään sitten väänsin keskustelua veljeni kanssa reilusta kaupasta ja luomusta, hän kun esimerkiksi aina vinkuu siitä, että ostaessani esimerkiksi Pirkan Choco-Cappucinojauhetta minun pitäisi ostaa luomua. No, kysyin häneltä, kumpi olisi parempi, reilu vai luomu? Koska mielestäni reilu on parempi kuin luomu, saavat viljelijät enemmän rahaa Reilummin, luomu ei ole niin välttämätöntä vaikka se kivaa onkin. Sitä paitsi sanoin hänelle, että kaikilla ei ole rahaa ostaa luomua, vaikka niin kovasti toivoisikin.
Ärsyttää vain se, että pitää urputtaa siitä mitä itse ostan. Eli jos en osta luomuteetä tai vaikka luomupaskaa, niin sitten tulee vineäminen. Pitäisi vain huolta omista asioistaan. Ei ainakaan sillä saa ketään ostamaan yleismaailmallisesti mukavempia tuotteita, että vinkuu jatkovasti vieressä. En minäkään mene hänelle murisemaan, että hei, mikset syö mun tekemiä keksejä, vaikka niissä on vain yksi kananmuna ja vaikka olet vegaani...
Ärsyttää vain se, että pitää urputtaa siitä mitä itse ostan. Eli jos en osta luomuteetä tai vaikka luomupaskaa, niin sitten tulee vineäminen. Pitäisi vain huolta omista asioistaan. Ei ainakaan sillä saa ketään ostamaan yleismaailmallisesti mukavempia tuotteita, että vinkuu jatkovasti vieressä. En minäkään mene hänelle murisemaan, että hei, mikset syö mun tekemiä keksejä, vaikka niissä on vain yksi kananmuna ja vaikka olet vegaani...
 |
| (kuva ei liity asiaan, mutta se on iloinen) |
torstai 11. marraskuuta 2010
Kirjoituspiiri: Painajainen
Tosiaan kun tämä unohtui välistä, niin tässä se on.
______________
Painajainen
Menimme isän kanssa mummun mökille Nivalaan. Kalastimme, paistoimme makkaraa, serkun kanssa jahtasimme kanoja. Isän kanssa yövyin aitassa. Mummu sanoi sen olevan peräisin Venäjältä, että se oli alun perin ollut vilja-aittana. Hirret olivat ainakin parisataa vuotta vanhoja, harmaita kuin kelot.
Minun sänkyni oli vastapäätä kamiinaa ja isän vastakkaisella seinällä ikkunan vieressä. Kaksi ensimmäistä yötä sujui hyvin. Hiiret rapistelivat nurkissa ja ulkona ulvoi tuuli. Kamiina hehkui lämpöä ja hyvä niin, minä kun olin tunnettu kylmistä jääkalikkajaloistani. Kaikki oli mukavaa, paitsi sinä kolmantena yönä.
Mummu oli sanonut, ettei ikkunaa saisi avata yöksi. Vieressä oli kuusimetsää ja siellä eleli kaiken maailman öttiäisiä, jotka hiiviskelivät öisin aitan liepeillä. Aukinainen ikkuna houkuttelisi hyttysten lisäksi painajaisia. Isähän siihen naurahti ja sanoi, että mitäs nyt pienistä painajaisista.
Me menimme nukkumaan kuten tavallisestikin. Isä avasi ikkunan, sillä yö oli lämmin ja hän sanoi haluavansa haistaa pihkan tuoksun ja nukahtaa siihen. Minä hieman epäröin muistaessani mitä mummu oli sanonut, mutta annoin olla. Ehkä mummu tosiaan sepitti omiaan kuten isä sanoi. Käperryin kyljelleni peiton alle ja yritin nukahtaa. Isä nukahti pian. Mieleeni nousi ajatuksia tummista hahmoista, jotka parveilivat aitan liepeillä avonainen ikkuna houkuttimenaan. Yritin karistaa ajatukset, painotin mielessäni että olen jo yksitoista ja mummu puhuu omiaan.
Nukahdin kai hetkeksi. Heräsin kuitenkin pieneen rasahdukseen. Oli melko pimeää, mutta ikkunoista tuli hieman kuunvaloa. Ilmassa tuoksui vieno pihkan tuoksu. Katsoin isän sänkyä ja jähmetyin. Hän nukkui selällään ja hänen vatsansa päällä istui jokin.
Olento oli tumma ja saatoin nähdä sen lävitse takana olevat hirret. Olennolla oli pitkät, laihat käsivarret ja ohuet sormet. Jalkoja ei näkynyt. Se oli kuin noettu hattara. Se katsoi nukkuvaa isääni. Minä katsoin olentoa. Se kumartui lähemmäs isääni ja silloin näin sen kasvot. Silmät olivat syvällä päässä, kirkkaina kuin pienet kekäleet. Valkoiset, terävät hampaat kiilsivät öisessä valossa. Mieleeni nousivat ensimmäisen illan aikana sanotut sanat, jotka mummuni oli vakavana lausunut.
"Eero ja Risto. Elkää avatko ikkunaa yöksi. Painajaisia voi tulla. Niin, älä Eero virnuule siinä. Ne painajaiset…Ne ovat mustia, läpinäkyviä kummituksia, suomalaisia aaveita. Pujahtavat nukkuvan petiin ja vievät nukkujalta unen. Ne aistivat elävien lämmön ja tulevat hakemaan sitä ittelleen. Elkää avatko aitan ikkunaa, jos mielitte nukkua hyvin."
Olin luvannut, että pidämme aitan ikkunan öisin suljettuna. Ja kolmantena iltana olin rikkonut lupauksen. Mummuni ei ollutkaan keksinyt sitä juttua omasta päästään. Katsoin painajaista, joka kyhjötti isäni rinnalla, kuola valuen valkeiden hampaiden raoista. Yritin hengittää mahdollisimman hiljaa, sillä mummu ei ollut kertonut mitä tapahtuu niille, jotka näkevät painajaisen ja se näkee heidät.
Painajaisesta lähti kurnuttava ääni, ja se ojensi luisevan kätensä kohti isäni päätä. Ohuet sormet paijasivat poskea ja vuoteen suunnalta kuului pientä kiherrystä. Sormet liukuivat poskelta päälaelle ja leikittelivät hetken vaaleilla hiuksilla. Isäni kulmat rypistyivät painajaisen pauloissa. Olento kumartui kasvojen ylle ja näin, kuinka painajaisen pitkä, kaksihaarainen kieli tunkeutui isäni sieraimeen. Olin kauhusta lumoutunut.
Kieli sujahti nopeasti takaisin ja taas kuului outoa, kurnuttavaa ääntä. Painajainen siirtyi isän rinnalta hänen viereensä. Olento silitti nukkaantunutta peittoa sormellaan ja samassa pujahti viehkeällä liikkeellä peiton alle. Otus käpertyi isän kylkeen ja kehräsi mielissään. Isäni – uhri – ei ollut mielissään. Hän valitti unissaan ja otsalla oli hikihelmiä. Tuijotin painajaista ja isää ja yritin pohtia, mitä ihmettä voisin tehdä. Miten saisin painajaisen pois isän kimpusta?
Peiton alta kurottautui musta käsi, jonka sormet jäivät leikittelemään isän huulilla. Nips, ja huulta venytettiin ylöspäin. Snap, ja huuli päästettiin sormien välistä. Painajainen kohottautui istumaan ja se venytti isän ylä- ja alahuulta eri suuntiin kiherryksen saattelemana. Isä mökelsi jotain epäselvää venyvien huultensa lomasta, mutta ei herännyt. Mietin mitä tapahtuisi jos yskäisisin. Hyökkäisikö olento kimppuuni? Mitä kummitukset pystyivät edes tekemään? En ollut toistaiseksi uskaltanut edes liikahtaa.
Sodassakaan miestä ei jätetä. Miksi en toimi? Minun pitäisi olla nyt se sadun pelastava prinssi, joka kiitää apuun. Mutta palkaksi pelastamisesta en saisi neitoa ja puolta valtakuntaa, vaan mahdollisesti… niin mitä? Painajaisia? Joka tapauksessa minun oli nyt toimittava, tehtävä edes jotain. Lattialla sänkyni vieressä oli taskulamppu. Jos sen käyttäminen toimisi?
Vedin hitaasti henkeä ja puhalsin ilman ulos. Äkkinäisellä liikkeellä heilautin peittoni sivuun ja noukin lampun tärisevin käsin. Painajainen käänsi päätään liikkeitteni aiheuttaman häiriön suuntaan. Napsautin valon päälle.
Mitään ei näkynyt. Pälyilin lampun kanssa hurjana ympärilleni, mutta painajaista ei näkynyt. Isäni huokaisi unissaan ikään kuin helpottuneena ja vaihtoi asentoa.
"Painu ulos täältä, painajainen!" kuiskasin vihaisesti aitan pimeään. Vastausta ei kuulunut. Seisoin vielä hetken aloillani sydän pamppaillen, ja kurottauduin sitten laittamaan ikkunan kiinni. Päivänvalo alkoi sarastaa puiden yläpuolella ja minun oli helpompi mönkiä takaisin sänkyyn.
Aamupalalla isä söi hyvällä ruokahalulla, vaikka näyttikin hieman kalpealta. Mummu tiedusteli syytä.
"Näin aivan hirveän painajaisen", isä sanoi. Mummu ravisti päätään.
"Minähän sanoin teitille, että pitäkää se ikkuna kiinni."
______________
Painajainen
Menimme isän kanssa mummun mökille Nivalaan. Kalastimme, paistoimme makkaraa, serkun kanssa jahtasimme kanoja. Isän kanssa yövyin aitassa. Mummu sanoi sen olevan peräisin Venäjältä, että se oli alun perin ollut vilja-aittana. Hirret olivat ainakin parisataa vuotta vanhoja, harmaita kuin kelot.
Minun sänkyni oli vastapäätä kamiinaa ja isän vastakkaisella seinällä ikkunan vieressä. Kaksi ensimmäistä yötä sujui hyvin. Hiiret rapistelivat nurkissa ja ulkona ulvoi tuuli. Kamiina hehkui lämpöä ja hyvä niin, minä kun olin tunnettu kylmistä jääkalikkajaloistani. Kaikki oli mukavaa, paitsi sinä kolmantena yönä.
Mummu oli sanonut, ettei ikkunaa saisi avata yöksi. Vieressä oli kuusimetsää ja siellä eleli kaiken maailman öttiäisiä, jotka hiiviskelivät öisin aitan liepeillä. Aukinainen ikkuna houkuttelisi hyttysten lisäksi painajaisia. Isähän siihen naurahti ja sanoi, että mitäs nyt pienistä painajaisista.
Me menimme nukkumaan kuten tavallisestikin. Isä avasi ikkunan, sillä yö oli lämmin ja hän sanoi haluavansa haistaa pihkan tuoksun ja nukahtaa siihen. Minä hieman epäröin muistaessani mitä mummu oli sanonut, mutta annoin olla. Ehkä mummu tosiaan sepitti omiaan kuten isä sanoi. Käperryin kyljelleni peiton alle ja yritin nukahtaa. Isä nukahti pian. Mieleeni nousi ajatuksia tummista hahmoista, jotka parveilivat aitan liepeillä avonainen ikkuna houkuttimenaan. Yritin karistaa ajatukset, painotin mielessäni että olen jo yksitoista ja mummu puhuu omiaan.
Nukahdin kai hetkeksi. Heräsin kuitenkin pieneen rasahdukseen. Oli melko pimeää, mutta ikkunoista tuli hieman kuunvaloa. Ilmassa tuoksui vieno pihkan tuoksu. Katsoin isän sänkyä ja jähmetyin. Hän nukkui selällään ja hänen vatsansa päällä istui jokin.
Olento oli tumma ja saatoin nähdä sen lävitse takana olevat hirret. Olennolla oli pitkät, laihat käsivarret ja ohuet sormet. Jalkoja ei näkynyt. Se oli kuin noettu hattara. Se katsoi nukkuvaa isääni. Minä katsoin olentoa. Se kumartui lähemmäs isääni ja silloin näin sen kasvot. Silmät olivat syvällä päässä, kirkkaina kuin pienet kekäleet. Valkoiset, terävät hampaat kiilsivät öisessä valossa. Mieleeni nousivat ensimmäisen illan aikana sanotut sanat, jotka mummuni oli vakavana lausunut.
"Eero ja Risto. Elkää avatko ikkunaa yöksi. Painajaisia voi tulla. Niin, älä Eero virnuule siinä. Ne painajaiset…Ne ovat mustia, läpinäkyviä kummituksia, suomalaisia aaveita. Pujahtavat nukkuvan petiin ja vievät nukkujalta unen. Ne aistivat elävien lämmön ja tulevat hakemaan sitä ittelleen. Elkää avatko aitan ikkunaa, jos mielitte nukkua hyvin."
Olin luvannut, että pidämme aitan ikkunan öisin suljettuna. Ja kolmantena iltana olin rikkonut lupauksen. Mummuni ei ollutkaan keksinyt sitä juttua omasta päästään. Katsoin painajaista, joka kyhjötti isäni rinnalla, kuola valuen valkeiden hampaiden raoista. Yritin hengittää mahdollisimman hiljaa, sillä mummu ei ollut kertonut mitä tapahtuu niille, jotka näkevät painajaisen ja se näkee heidät.
Painajaisesta lähti kurnuttava ääni, ja se ojensi luisevan kätensä kohti isäni päätä. Ohuet sormet paijasivat poskea ja vuoteen suunnalta kuului pientä kiherrystä. Sormet liukuivat poskelta päälaelle ja leikittelivät hetken vaaleilla hiuksilla. Isäni kulmat rypistyivät painajaisen pauloissa. Olento kumartui kasvojen ylle ja näin, kuinka painajaisen pitkä, kaksihaarainen kieli tunkeutui isäni sieraimeen. Olin kauhusta lumoutunut.
Kieli sujahti nopeasti takaisin ja taas kuului outoa, kurnuttavaa ääntä. Painajainen siirtyi isän rinnalta hänen viereensä. Olento silitti nukkaantunutta peittoa sormellaan ja samassa pujahti viehkeällä liikkeellä peiton alle. Otus käpertyi isän kylkeen ja kehräsi mielissään. Isäni – uhri – ei ollut mielissään. Hän valitti unissaan ja otsalla oli hikihelmiä. Tuijotin painajaista ja isää ja yritin pohtia, mitä ihmettä voisin tehdä. Miten saisin painajaisen pois isän kimpusta?
Peiton alta kurottautui musta käsi, jonka sormet jäivät leikittelemään isän huulilla. Nips, ja huulta venytettiin ylöspäin. Snap, ja huuli päästettiin sormien välistä. Painajainen kohottautui istumaan ja se venytti isän ylä- ja alahuulta eri suuntiin kiherryksen saattelemana. Isä mökelsi jotain epäselvää venyvien huultensa lomasta, mutta ei herännyt. Mietin mitä tapahtuisi jos yskäisisin. Hyökkäisikö olento kimppuuni? Mitä kummitukset pystyivät edes tekemään? En ollut toistaiseksi uskaltanut edes liikahtaa.
Sodassakaan miestä ei jätetä. Miksi en toimi? Minun pitäisi olla nyt se sadun pelastava prinssi, joka kiitää apuun. Mutta palkaksi pelastamisesta en saisi neitoa ja puolta valtakuntaa, vaan mahdollisesti… niin mitä? Painajaisia? Joka tapauksessa minun oli nyt toimittava, tehtävä edes jotain. Lattialla sänkyni vieressä oli taskulamppu. Jos sen käyttäminen toimisi?
Vedin hitaasti henkeä ja puhalsin ilman ulos. Äkkinäisellä liikkeellä heilautin peittoni sivuun ja noukin lampun tärisevin käsin. Painajainen käänsi päätään liikkeitteni aiheuttaman häiriön suuntaan. Napsautin valon päälle.
Mitään ei näkynyt. Pälyilin lampun kanssa hurjana ympärilleni, mutta painajaista ei näkynyt. Isäni huokaisi unissaan ikään kuin helpottuneena ja vaihtoi asentoa.
"Painu ulos täältä, painajainen!" kuiskasin vihaisesti aitan pimeään. Vastausta ei kuulunut. Seisoin vielä hetken aloillani sydän pamppaillen, ja kurottauduin sitten laittamaan ikkunan kiinni. Päivänvalo alkoi sarastaa puiden yläpuolella ja minun oli helpompi mönkiä takaisin sänkyyn.
Aamupalalla isä söi hyvällä ruokahalulla, vaikka näyttikin hieman kalpealta. Mummu tiedusteli syytä.
"Näin aivan hirveän painajaisen", isä sanoi. Mummu ravisti päätään.
"Minähän sanoin teitille, että pitäkää se ikkuna kiinni."
maanantai 8. marraskuuta 2010
Kirjoituspiirin saldoa
Keräsin kaikki novellit yhteen, jotka olen toistaiseksi kirjoittanut kirjoituspiirissä. Ne ovat:
Kirahvi-installaatio
Maailmanloppu
Punapään taru (runo)
Lintutyttö
Kekri
Painajainen
Välissä
Tulee ihan tuottoisa olo kun näitä nimiä katselee. :)
Kirahvi-installaatio
Maailmanloppu
Punapään taru (runo)
Lintutyttö
Kekri
Painajainen
Välissä
Tulee ihan tuottoisa olo kun näitä nimiä katselee. :)
 |
| pic by Google |
Kirjoituspiiri: Välissä
Tämän viikon tehtävänä oli kirjoittaa tarina, jossa on taikaesine.
_____
Kävelin öisessä metsässä. Lehdet olivat jo pudonneet puista ja kuolleiden lehtien kahina kenkieni alla muistutti minua alisen kuiskeista. Katsoin ylös puiden latvoihin ja näin tummansinisen taivaan, jossa siellä täällä näkyi muutama tähti. Kylmä ilma riipi keuhkojani ja marraskuisen illan tuuli silitti hellästi poskeani. Kiedoin huivin paremmin kaulalleni ja jatkoin kävelyä. Ylitin kaatuneen koivun, jolle sammaleet olivat jo alkaneet kiivetä. Käteni puristui tiukasti kaulassani roikkuvaan puuhuiluun.
Olin ollut kirpputorilla pari päivää sitten. En ollut varsinaisesti etsinyt mitään, kunhan halusin tiirailla valikoimaa. Löysin muutaman kiinnostavan kirjan ja olin jo lähtemässä pois, kun silmääni osui tämä huilu. Se oli pieni, vaaleaa puuta – myyjä oli tuuminut sen olevan omenapuusta tehty. Minun ei pitänyt aluksi ostaa sitä, mutta huiluun kaiverretut sanat herättivät kiinnostukseni.
Sain tänään idean lähteä illalla kävelylle rantametsään ja päähänpistosta otin huilun mukaan. En osannut soittaa mitään soitinta, mutta olin kai utelias siitä, kuuluisiko huilusta mitään ääntä. Huiluun kaiverretut sanat olivat kyllä erikoiset: spiorad doras. En aluksi ollut tiennyt mitä ne tarkoittivat, mutta myöhemmin sain aavistuksen asiasta.
Seurasin kuun valaisemaa polkua rantakalliolle, jolla kasvoi mäntyjä ja eräs erikoinen puupari. Olin lapsesta asti pitänyt tuosta puuparista ja olinkin nimennyt sen Pariskunnaksi. Toinen puista oli kuusi, toinen mänty. Ne kasvoivat aivan kylki kyljessä, mutta puolentoista metrin korkeudessa erkanivat hieman. Kolmen metrin korkeudessa ne painautuivat taas toisiinsa kiinni ja oksat olivat kietoutuneet yhteen kuin halaukseen. Puiden välillä oli soikion muotoinen aukko, jossa lapsena rakastin istua ja katsoa edessä avautuvaa lahdenpohjukkaa.
Kuu paistoi kirkkaana ja jäin hetkeksi ihailemaan sitä. Ilmassa leijuva tuoksu enteili lunta. Kehotin itseäni keskittymään ja suuntasin Pariskunnalle. Tervehdin puita: kosketin kunnioittavasti paksuja runkoja ja kiipesin aukkoon istumaan. Tällä kertaa en istunut kasvot lahteen päin vaan keskityin katsomaan metsää, jonka läpi olin tullut. Otin puuhuilun käsiini ja sivelin sen pintaa. En tiennyt varmasti toimisiko tämä. Nuolaisin kylmyyden kuivattamia huuliani ja nostin huilun niille. Puhalsin.
Ääntäkään ei kuulunut. Jatkoin kuitenkin puhaltamista, laitoin vain silmät kiinni ja ajattelin. Tuuli havisutti havuja yläpuolellani. Kaukaa kuului varisten etäisiä ääniä. Laskin huilun käsistäni ja avasin silmäni. Oli käynyt kuten olin aavistellutkin. Kirpputorilta tullessani olin yrittänyt soittaa huilua olohuoneessa, mutta mitään ei ollut tapahtunut. Sitten olin päästänyt vahingossa yhden puhalluksen portaissa – huilu kun oli ollut vielä huulillani - ja nähnyt hetken ajan kummastuneet kasvot seinässä.
Nyt näin enemmän heikäläisiä. Nuoria, vanhoja, pariskunnittain tai yksin. Yksi kerrallaan he astelivat luokseni läpinäkyvinä, hieman hohtaen. He kuiskivat keskenään. Kuka tuo on, mitä hän täällä tekee, mitä tahtoo meistä? Laskeuduin maahan ja astuin askeleen heitä kohti, innokkaana.
"Mummu ja ukki?" kysyin hiljaa. Hengitykseni nousi haituvina ylös toisin kuin muiden paikallaolijoiden. Kuului mutinaa ja hetken kuluttua väkijoukosta astui esille vanha pariskunta. Tuijotimme jonkin aikaa toisiamme; nainen tarttui miehensä käsipuolesta hämmästyneenä.
"Mitä sie täällä?" ukki kuiskasi. Sormeilin huiluani ja siihen kirjoitettuja sanoja.
"Halusin nähdä teidät", sanoin ja hymyilin. Näytin heille huiluni ja kerroin siitä, kuinka olin sattumalta huomannut sen kirpputorilla, lähes muiden tavaroiden piilottamana.
"Mikkään ei tapahu sattumalta", mummu sanoi. Hän näytti nyt iloiselta. Hän yritti tarttua käsiini, mutta ne solahtivat läpi. Hän hymyili aavistuksen.
"Omenapuu, kelttien kuolemattomuuen ja tuonpuoleisen puu. Ja tämä raja-alueesi… lempipaikkasi lapsena", ukki kuiskasi. "Uskomatonta."
Vein heidät sivummalle väkijoukosta ja vaihdoimme kuulumisia. En olisi ikinä aavistanutkaan, mitä kaikkea tulen kohtaamaan käydessäni tavallisella kirpputorilla. Nuo sanat huilussa, spiorad doras, olivat muinaista iiriä ja tarkoittivat henkiporttia. Olin kai aina alitajuisesti tiennyt lapsena, että kaikki välipaikat olivat portteja henkimaailmaan. Portaat, oviaukot, Pariskunta. Ja nyt olin vielä saanut niihin kulkua helpottavan avaimen.
_____
Kävelin öisessä metsässä. Lehdet olivat jo pudonneet puista ja kuolleiden lehtien kahina kenkieni alla muistutti minua alisen kuiskeista. Katsoin ylös puiden latvoihin ja näin tummansinisen taivaan, jossa siellä täällä näkyi muutama tähti. Kylmä ilma riipi keuhkojani ja marraskuisen illan tuuli silitti hellästi poskeani. Kiedoin huivin paremmin kaulalleni ja jatkoin kävelyä. Ylitin kaatuneen koivun, jolle sammaleet olivat jo alkaneet kiivetä. Käteni puristui tiukasti kaulassani roikkuvaan puuhuiluun.
Olin ollut kirpputorilla pari päivää sitten. En ollut varsinaisesti etsinyt mitään, kunhan halusin tiirailla valikoimaa. Löysin muutaman kiinnostavan kirjan ja olin jo lähtemässä pois, kun silmääni osui tämä huilu. Se oli pieni, vaaleaa puuta – myyjä oli tuuminut sen olevan omenapuusta tehty. Minun ei pitänyt aluksi ostaa sitä, mutta huiluun kaiverretut sanat herättivät kiinnostukseni.
Sain tänään idean lähteä illalla kävelylle rantametsään ja päähänpistosta otin huilun mukaan. En osannut soittaa mitään soitinta, mutta olin kai utelias siitä, kuuluisiko huilusta mitään ääntä. Huiluun kaiverretut sanat olivat kyllä erikoiset: spiorad doras. En aluksi ollut tiennyt mitä ne tarkoittivat, mutta myöhemmin sain aavistuksen asiasta.
Seurasin kuun valaisemaa polkua rantakalliolle, jolla kasvoi mäntyjä ja eräs erikoinen puupari. Olin lapsesta asti pitänyt tuosta puuparista ja olinkin nimennyt sen Pariskunnaksi. Toinen puista oli kuusi, toinen mänty. Ne kasvoivat aivan kylki kyljessä, mutta puolentoista metrin korkeudessa erkanivat hieman. Kolmen metrin korkeudessa ne painautuivat taas toisiinsa kiinni ja oksat olivat kietoutuneet yhteen kuin halaukseen. Puiden välillä oli soikion muotoinen aukko, jossa lapsena rakastin istua ja katsoa edessä avautuvaa lahdenpohjukkaa.
Kuu paistoi kirkkaana ja jäin hetkeksi ihailemaan sitä. Ilmassa leijuva tuoksu enteili lunta. Kehotin itseäni keskittymään ja suuntasin Pariskunnalle. Tervehdin puita: kosketin kunnioittavasti paksuja runkoja ja kiipesin aukkoon istumaan. Tällä kertaa en istunut kasvot lahteen päin vaan keskityin katsomaan metsää, jonka läpi olin tullut. Otin puuhuilun käsiini ja sivelin sen pintaa. En tiennyt varmasti toimisiko tämä. Nuolaisin kylmyyden kuivattamia huuliani ja nostin huilun niille. Puhalsin.
Ääntäkään ei kuulunut. Jatkoin kuitenkin puhaltamista, laitoin vain silmät kiinni ja ajattelin. Tuuli havisutti havuja yläpuolellani. Kaukaa kuului varisten etäisiä ääniä. Laskin huilun käsistäni ja avasin silmäni. Oli käynyt kuten olin aavistellutkin. Kirpputorilta tullessani olin yrittänyt soittaa huilua olohuoneessa, mutta mitään ei ollut tapahtunut. Sitten olin päästänyt vahingossa yhden puhalluksen portaissa – huilu kun oli ollut vielä huulillani - ja nähnyt hetken ajan kummastuneet kasvot seinässä.
Nyt näin enemmän heikäläisiä. Nuoria, vanhoja, pariskunnittain tai yksin. Yksi kerrallaan he astelivat luokseni läpinäkyvinä, hieman hohtaen. He kuiskivat keskenään. Kuka tuo on, mitä hän täällä tekee, mitä tahtoo meistä? Laskeuduin maahan ja astuin askeleen heitä kohti, innokkaana.
"Mummu ja ukki?" kysyin hiljaa. Hengitykseni nousi haituvina ylös toisin kuin muiden paikallaolijoiden. Kuului mutinaa ja hetken kuluttua väkijoukosta astui esille vanha pariskunta. Tuijotimme jonkin aikaa toisiamme; nainen tarttui miehensä käsipuolesta hämmästyneenä.
"Mitä sie täällä?" ukki kuiskasi. Sormeilin huiluani ja siihen kirjoitettuja sanoja.
"Halusin nähdä teidät", sanoin ja hymyilin. Näytin heille huiluni ja kerroin siitä, kuinka olin sattumalta huomannut sen kirpputorilla, lähes muiden tavaroiden piilottamana.
"Mikkään ei tapahu sattumalta", mummu sanoi. Hän näytti nyt iloiselta. Hän yritti tarttua käsiini, mutta ne solahtivat läpi. Hän hymyili aavistuksen.
"Omenapuu, kelttien kuolemattomuuen ja tuonpuoleisen puu. Ja tämä raja-alueesi… lempipaikkasi lapsena", ukki kuiskasi. "Uskomatonta."
Vein heidät sivummalle väkijoukosta ja vaihdoimme kuulumisia. En olisi ikinä aavistanutkaan, mitä kaikkea tulen kohtaamaan käydessäni tavallisella kirpputorilla. Nuo sanat huilussa, spiorad doras, olivat muinaista iiriä ja tarkoittivat henkiporttia. Olin kai aina alitajuisesti tiennyt lapsena, että kaikki välipaikat olivat portteja henkimaailmaan. Portaat, oviaukot, Pariskunta. Ja nyt olin vielä saanut niihin kulkua helpottavan avaimen.
lauantai 6. marraskuuta 2010
NaNoWriMo
Torstain kirjoituspiirissä ohjaajamme mainosti NaNoWriMoa, eli National Novel Writing Month -sivustoa. Jokaisen vuoden marraskuussa on yksityishenkilön mahdollista kirjoittaa 50 000 sanaa sisältävä kirja. Teksti ei näy sivustolla, mutta sinne päivitetään sanojen määrä päivittäin. Mietin hetken aikaa asiaa ja tein itselleni tunnuksen.
Olen jo pitkään miettinyt kolmea tarinaa, joita olen vain pohtinut ja pohtinut, vaikka kirjoitusmaailmaan päteekin sääntö "pohtiminen on puoli kirjaa" ;). Mutta hei, asioiden vatvominen on kivaa. Joka tapauksessa päätin ottaa masennusta niskasta kiinni ja kehittää itselleni tekemistä. Minulla on yksi noista kirjoitusprojekteista hitusen aluillaan, olin pitkään miettinyt mistä aiheesta aloitan. Tämänhetkinen aihe on nuorten fantasia/realismia eli nuoren elämää, johon alkaa hiljalleen ujuttautua maagisia elementtejä.
Tällä hetkellä sanoja on 8394. Kävin stooria tänään läpi, laskin omin pikku kätösin kaikki hemmetin sanat :D ja laskin niiden määrän. Oli hauskaa joo. No, ainakin tuli käytyä pohja läpi.
Mutta Nanowrimosta vielä. Vaikka omaa raakatekstiä ei saisikaan valmiiksi, marraskuun kirjoitusprosessi on varmasti ollut mieltä ylentävä. Itse aion saada raakileeni valmiiksi. Minulla on pahana tapana aloittaa monia kiinnostavia juttuja, jotka jätän kesken.
Jos jotkut ovat Nanossa, ilmoittakoon nimimerkkinsä jos haluavat. :) Itse olen Miwia.
Olen jo pitkään miettinyt kolmea tarinaa, joita olen vain pohtinut ja pohtinut, vaikka kirjoitusmaailmaan päteekin sääntö "pohtiminen on puoli kirjaa" ;). Mutta hei, asioiden vatvominen on kivaa. Joka tapauksessa päätin ottaa masennusta niskasta kiinni ja kehittää itselleni tekemistä. Minulla on yksi noista kirjoitusprojekteista hitusen aluillaan, olin pitkään miettinyt mistä aiheesta aloitan. Tämänhetkinen aihe on nuorten fantasia/realismia eli nuoren elämää, johon alkaa hiljalleen ujuttautua maagisia elementtejä.
Tällä hetkellä sanoja on 8394. Kävin stooria tänään läpi, laskin omin pikku kätösin kaikki hemmetin sanat :D ja laskin niiden määrän. Oli hauskaa joo. No, ainakin tuli käytyä pohja läpi.
Mutta Nanowrimosta vielä. Vaikka omaa raakatekstiä ei saisikaan valmiiksi, marraskuun kirjoitusprosessi on varmasti ollut mieltä ylentävä. Itse aion saada raakileeni valmiiksi. Minulla on pahana tapana aloittaa monia kiinnostavia juttuja, jotka jätän kesken.
Jos jotkut ovat Nanossa, ilmoittakoon nimimerkkinsä jos haluavat. :) Itse olen Miwia.
Viileitä viimoja, kutkuttavia kirjoja
Kävin eilen ostamassa uuden yrttikirjan. Siinä on mm. yrttien käytön historiaa ja 100 yrttiä, mm. tutuksi tulleet kaakao, kahvi ja tee. Ja kyllä, kahvi ja kaakao voidaan määritellä parantaviksi yrteiksi. :)
Tuossa on kirjahyllyäni. Valikoimasta puuttuu kaksi yrttikirjaa, en ole ihan varma missä ne ovat... Sen siitä saa kun on pieni huone täynnä tavaraa ja paljon mahdollisia piilopaikkoja.
Isä innostui tänään jostain syystä ostamaan lauantaiherkkuja, tavallisesti vanhemmat syövät esimerkiksi pullaa. Nyt tuo sitten meni ja osti TUC-keksejä, juustoa, viinirypäleitä... Epätavallista. Mutta mikäpä tuosta... Vaihteeksi jotain hyvää.
 |
| Maagista kirjavalikoimaa. |
 |
| Forssasta ostettu sulkakynä. |
Siilejä
Olin keskiviikkona ja perjantaina Hesyllä ja mukaani tarttui uusi siili. Päätin näyttää teille siilikokoelmani.
Tässä on uusin siiliö, ihanainen. <3
Ja tässä siiliarmeijani:
Valkoinen ja harmaa pehmosiili itse tehtyjä lukiossa. Ruskeat pehmosiilit lahjaksi saatuja (yksi puuttuu, piilossa?), vihreä lasisiili myös lahjaksi saatu. Muut kuusi siiliesinettä Hesyn kirppikseltä. :)
Kun valmistuin leipuri-kondiittoriksi, äiti teki siiliaiheisen kortin. :)
Seamrogilta sain tämän kortin. Ah, Kiroileva siili.
Translation: I have many hedgehog -items and almost half of them are from HESY (Helsingin eläinsuojeluyhdistys - Helsinki Animal Protection Centre).
Tässä on uusin siiliö, ihanainen. <3
 |
| Siili, lasia. |
Translation: I have many hedgehog -items and almost half of them are from HESY (Helsingin eläinsuojeluyhdistys - Helsinki Animal Protection Centre).
maanantai 1. marraskuuta 2010
Samhainin vietto
Vietin Samhainia Seamrogin kanssa. Tein Janille aasinhäntä -tyyppisen pelin, jossa silmät kiinni piti pyöriä ja laittaa yksisarviselle sarvi oikeaan kohtaan. Olen huono piirtämään hevosia, tämä oli aika hyvä, mutta en kyllä tosiaan osaa pirtää hevosia. Ne ovat vaikeita.
Tässä on pari kuvaa viettämisestämme:
Lisäksi muutama henki tuli vierailulle... en ole koskaan nähnyt noin pitkää kynttilänliekkiä, se oli lähemmäs 9cm! (When we celebrated Samhain, some of spirits came to visit... I have never seen that tall candle flame, it was near to 9cm!)
Liekki suureni yhdessä vaiheessa monta kertaa, savutti ja väpätti. Se on merkki henkien läsnäolosta. Seamrogin mummi ja ystävä varmasti kävivät, samoin oma mummini ja Hamlet- siili. :) Se ei ollut pelottaa, enemmänkin tulin hyvälle mielelle siitä, että he kävivät. Ja vaikka kynttilää olisikin väpättänyt joku muu henki, se on kiva muistutus siitä ettemme ole yksin.
 |
| An unicorn which I made. Horses are difficult to draw. |
Lisäksi muutama henki tuli vierailulle... en ole koskaan nähnyt noin pitkää kynttilänliekkiä, se oli lähemmäs 9cm! (When we celebrated Samhain, some of spirits came to visit... I have never seen that tall candle flame, it was near to 9cm!)
Liekki suureni yhdessä vaiheessa monta kertaa, savutti ja väpätti. Se on merkki henkien läsnäolosta. Seamrogin mummi ja ystävä varmasti kävivät, samoin oma mummini ja Hamlet- siili. :) Se ei ollut pelottaa, enemmänkin tulin hyvälle mielelle siitä, että he kävivät. Ja vaikka kynttilää olisikin väpättänyt joku muu henki, se on kiva muistutus siitä ettemme ole yksin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)