Kirjoituspiiri: Painajainen

Tosiaan kun tämä unohtui välistä, niin tässä se on.
______________
Painajainen

Menimme isän kanssa mummun mökille Nivalaan. Kalastimme, paistoimme makkaraa, serkun kanssa jahtasimme kanoja. Isän kanssa yövyin aitassa. Mummu sanoi sen olevan peräisin Venäjältä, että se oli alun perin ollut vilja-aittana. Hirret olivat ainakin parisataa vuotta vanhoja, harmaita kuin kelot.

Minun sänkyni oli vastapäätä kamiinaa ja isän vastakkaisella seinällä ikkunan vieressä. Kaksi ensimmäistä yötä sujui hyvin. Hiiret rapistelivat nurkissa ja ulkona ulvoi tuuli. Kamiina hehkui lämpöä ja hyvä niin, minä kun olin tunnettu kylmistä jääkalikkajaloistani. Kaikki oli mukavaa, paitsi sinä kolmantena yönä.

Mummu oli sanonut, ettei ikkunaa saisi avata yöksi. Vieressä oli kuusimetsää ja siellä eleli kaiken maailman öttiäisiä, jotka hiiviskelivät öisin aitan liepeillä. Aukinainen ikkuna houkuttelisi hyttysten lisäksi painajaisia. Isähän siihen naurahti ja sanoi, että mitäs nyt pienistä painajaisista.

Me menimme nukkumaan kuten tavallisestikin. Isä avasi ikkunan, sillä yö oli lämmin ja hän sanoi haluavansa haistaa pihkan tuoksun ja nukahtaa siihen. Minä hieman epäröin muistaessani mitä mummu oli sanonut, mutta annoin olla. Ehkä mummu tosiaan sepitti omiaan kuten isä sanoi. Käperryin kyljelleni peiton alle ja yritin nukahtaa. Isä nukahti pian. Mieleeni nousi ajatuksia tummista hahmoista, jotka parveilivat aitan liepeillä avonainen ikkuna houkuttimenaan. Yritin karistaa ajatukset, painotin mielessäni että olen jo yksitoista ja mummu puhuu omiaan.

Nukahdin kai hetkeksi. Heräsin kuitenkin pieneen rasahdukseen. Oli melko pimeää, mutta ikkunoista tuli hieman kuunvaloa. Ilmassa tuoksui vieno pihkan tuoksu. Katsoin isän sänkyä ja jähmetyin. Hän nukkui selällään ja hänen vatsansa päällä istui jokin.

Olento oli tumma ja saatoin nähdä sen lävitse takana olevat hirret. Olennolla oli pitkät, laihat käsivarret ja ohuet sormet. Jalkoja ei näkynyt. Se oli kuin noettu hattara. Se katsoi nukkuvaa isääni. Minä katsoin olentoa. Se kumartui lähemmäs isääni ja silloin näin sen kasvot. Silmät olivat syvällä päässä, kirkkaina kuin pienet kekäleet. Valkoiset, terävät hampaat kiilsivät öisessä valossa. Mieleeni nousivat ensimmäisen illan aikana sanotut sanat, jotka mummuni oli vakavana lausunut.

"Eero ja Risto. Elkää avatko ikkunaa yöksi. Painajaisia voi tulla. Niin, älä Eero virnuule siinä. Ne painajaiset…Ne ovat mustia, läpinäkyviä kummituksia, suomalaisia aaveita. Pujahtavat nukkuvan petiin ja vievät nukkujalta unen. Ne aistivat elävien lämmön ja tulevat hakemaan sitä ittelleen. Elkää avatko aitan ikkunaa, jos mielitte nukkua hyvin."
 Olin luvannut, että pidämme aitan ikkunan öisin suljettuna. Ja kolmantena iltana olin rikkonut lupauksen. Mummuni ei ollutkaan keksinyt sitä juttua omasta päästään. Katsoin painajaista, joka kyhjötti isäni rinnalla, kuola valuen valkeiden hampaiden raoista. Yritin hengittää mahdollisimman hiljaa, sillä mummu ei ollut kertonut mitä tapahtuu niille, jotka näkevät painajaisen ja se näkee heidät.

Painajaisesta lähti kurnuttava ääni, ja se ojensi luisevan kätensä kohti isäni päätä. Ohuet sormet paijasivat poskea ja vuoteen suunnalta kuului pientä kiherrystä. Sormet liukuivat poskelta päälaelle ja leikittelivät hetken vaaleilla hiuksilla. Isäni kulmat rypistyivät painajaisen pauloissa. Olento kumartui kasvojen ylle ja näin, kuinka painajaisen pitkä, kaksihaarainen kieli tunkeutui isäni sieraimeen. Olin kauhusta lumoutunut.
Kieli sujahti nopeasti takaisin ja taas kuului outoa, kurnuttavaa ääntä. Painajainen siirtyi isän rinnalta hänen viereensä. Olento silitti nukkaantunutta peittoa sormellaan ja samassa pujahti viehkeällä liikkeellä peiton alle. Otus käpertyi isän kylkeen ja kehräsi mielissään. Isäni – uhri – ei ollut mielissään. Hän valitti unissaan ja otsalla oli hikihelmiä. Tuijotin painajaista ja isää ja yritin pohtia, mitä ihmettä voisin tehdä. Miten saisin painajaisen pois isän kimpusta?

Peiton alta kurottautui musta käsi, jonka sormet jäivät leikittelemään isän huulilla. Nips, ja huulta venytettiin ylöspäin. Snap, ja huuli päästettiin sormien välistä. Painajainen kohottautui istumaan ja se venytti isän ylä- ja alahuulta eri suuntiin kiherryksen saattelemana. Isä mökelsi jotain epäselvää venyvien huultensa lomasta, mutta ei herännyt. Mietin mitä tapahtuisi jos yskäisisin. Hyökkäisikö olento kimppuuni? Mitä kummitukset pystyivät edes tekemään? En ollut toistaiseksi uskaltanut edes liikahtaa.

Sodassakaan miestä ei jätetä. Miksi en toimi? Minun pitäisi olla nyt se sadun pelastava prinssi, joka kiitää apuun. Mutta palkaksi pelastamisesta en saisi neitoa ja puolta valtakuntaa, vaan mahdollisesti… niin mitä? Painajaisia? Joka tapauksessa minun oli nyt toimittava, tehtävä edes jotain. Lattialla sänkyni vieressä oli taskulamppu. Jos sen käyttäminen toimisi?

Vedin hitaasti henkeä ja puhalsin ilman ulos. Äkkinäisellä liikkeellä heilautin peittoni sivuun ja noukin lampun tärisevin käsin. Painajainen käänsi päätään liikkeitteni aiheuttaman häiriön suuntaan. Napsautin valon päälle.

Mitään ei näkynyt. Pälyilin lampun kanssa hurjana ympärilleni, mutta painajaista ei näkynyt. Isäni huokaisi unissaan ikään kuin helpottuneena ja vaihtoi asentoa.

"Painu ulos täältä, painajainen!" kuiskasin vihaisesti aitan pimeään. Vastausta ei kuulunut. Seisoin vielä hetken aloillani sydän pamppaillen, ja kurottauduin sitten laittamaan ikkunan kiinni. Päivänvalo alkoi sarastaa puiden yläpuolella ja minun oli helpompi mönkiä takaisin sänkyyn.


Aamupalalla isä söi hyvällä ruokahalulla, vaikka näyttikin hieman kalpealta. Mummu tiedusteli syytä.
"Näin aivan hirveän painajaisen", isä sanoi. Mummu ravisti päätään.
"Minähän sanoin teitille, että pitäkää se ikkuna kiinni."