Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunteet. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Hei taas, vaihteeksi

On ollut pidempään sellainen ei-jaksa-kirjoittaa-blogia- vaihe, anteeksi siitä. Mutta mitäs tänne kuuluu:

* olen yrittänyt suurella vimmalla etsiä asuntoja, kun en kestä asua vanhemmilla. Torstaina on yhden kivan kämpän näyttö, hermostuttaa ja se tuli uniinikin. Unessa pyörittelin mielessäni alueen karttaa enkä löytänyt paikalle. :p

*Kelalta odottelen sairaspäivärahaa, on aina niiiiiiiin kivaa odotella, josko pyhä Kela suvaitsisi antaa tällaiselle yhteiskunnan loiselle muutaman sentin. >.< Ihan huvikseniko minä väsään papereita tällaisessa rumbassa? No en. Nyt yritän keskittyä saikun aikana itseeni, mm. saamaan nukkumista parempaan jamaan.

*otin eilen Leikkiväestä mukaani yhden aiemmin unohtamani savityön; tuikkukannon. Kuvaa tulee piakkoin. Mukaan tuli myös muutamia pätkiä erilaista tapettia decoiluun, olisivat muuten menneet roskiin, ja minä hyvin säästeliäänä (=hamstraajana) ihmisenä sain heti askartelukiillon silmiini, kun kuulin että niitä saa ottaa ihan vapaasti. :D

*uintia olen ruvennut harrastamaan. Se on oikein mukavaa, kuin meditaatiota. Enkä tunne itseäni niin paksuksi uidessani. Ja vaikka en osaa niitä kaikkia hienostouintitekniikoita (sammakkoni: kädet menevät oikein, jalat potkivat perustyylillä), niin hei, tärkeintähän on uintitaito. :) Ja olen kehittänyt pari omaa uintityyliäkin.

*olen saanut melatoniinia nukkumisongelmiini. Se on ihmisessä sekä lehmänmaidossa luontaisesti esiintyvä pimeähormoni. Nukuttaa ihanasti. <3

*tänään menen taas Leikkiväkeen. Uinnin joudun ehkä jättämään väliin, koska ystäväni H on kipeähkö. Voitaisiin mennä vaikka karaokeen, ehkä uskaltaisin laulaa hänen edessään. :p Hieman ujo olen laulutaitojeni suhteen tuttujen kuullen, tosin Terhin kanssa ei haittaa. <3 Eilen näin T:tä ja olin Erottaja karaokebaarissa kolmisen tuntia ujeltamassa. :D

*Ai niin, harmi ettei Haavisto voittanut presidenttikisassa, homopresidentti olisi ollut kiva, vaikkei sillä sukupuoliaktiviteetilla olekaan mitään väliä. En vain tykkää Niinistön pärstästä, hän näyttää mielestäni sammakolta. Ainakaan Soini ei voittanut, hänessä on selviä rupikonnan piirteitä. :p Mutta Haavisto pystyy sitten vaikuttamaan eduskunnassa! ^^

 Sammakko.
 Sauli Niinistö.










(-Google)

torstai 3. marraskuuta 2011

Savipajalla

Kanto- kynttälälyhty

Kuppi/kulho

Hartsille astiastoa ja pieni vaasi

Veljelle joululahja: alpakka, jolla selässä kotelo mustekynän terille
Olin pari kertaa savipajalla, entisellä ruumishuoneella. Rakennus oli ulkoa päin vähän karmiva - punatiiltä ja kummitusmaista tunnelmaa, mutta sisältä paikka oli moderni ja ihan sympaattinen. Tällaista tein itse.

Ystävieni tekosia:






Pitkästä aikaa - ja Samhain

Hyvää Samhainia - vaikka se menikin parisen päivää sitten. On vain ollut niin paljon eri juttuja vireillä, etten ole ehtinyt kirjoittelemaan. Niemikotisäätiön AKKU-projekti (asumiskokeilu) alkaa ensi viikolla, pääsen tuulettamaan itseäni ja arvioimaan asumiskykyäni. Yay! Ja työharjoittelussa on ollut kiirettä. Ja tilaamani BJD- neiti tulee ehkä jo ensi viikolla. Syyskuussa tilasin. Dollzonen Kimi, kas tässä. Nimeksi annoin Mimi, ajattelin käyttää häntä fantasiakirjoitusjuttujeni hahmojen pukemisessa ja samalla opin myös piirtämään ihmiskehoja vähän reaalimukaisemmin. :) Ja ovathan nuo hartsinuket aikuisten japanilaistyylisiä keräilyesineitä. ^^

Kekriä (tahi Samhainia) vietin ystävälläni H:lla erään R:n kanssa. Oli oikein mukavaa. Ruokapuolta yritimme keskiaikaistaa ja okei, no, halloumjuusto ei ole keskiaikaista, mutta entä sitten?

Menu:

salaattia ja paistettua halloumia

hunajamarinoituja paistettuja sipuleita


yrteillä maustettuja uunikasviksia (porkkana, bataatti, peruna, lanttu)

paistettuja siskonmakkaroita

ruusukaaleja


hienonnetulla leivällä, voilla ja valkosipuleilla täytettyä kokonaista broileria, joka on maustettu rosmariinilla ja suolalla sekä itsetehtyä kastiketta
 

amerikkalainen omenapiiras ja kotitekoista vaniljakastiketta









Gift to Goddess: food and water
kerma-mantelimakeisia

karpalomoussekakku



...että kyllä sitä safkaa oli... :D:D Mutta Jumalattarelle annoimme uhrilahjaksi osan.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Day 8 and the day without life of a dogsitter

Yesterday went well. 'Mom' and 'dad' came in 00.30 and Minka went crazy. :) We ate Mc Applepie :p and watched, how Minka killed her new toy; a pink seahorse.

It was sad to sleep without warm and fluffy little dog. And when I woke up, I felt sadness. I want to move from my parents to live alone! I really don't like the smell of tobacco, I don't like it when my mom comes inside my room without knocking (she usually touches lightly the door but it's not enough). I like to listen music and be on the computer and watch tv when I want to...

My room on my parents is only 8 square metre, I have too much stuff in my room and I hate, hate, hate moths, which eat little holes in my clothes... > : ( (I know, it rhymes.) And I don't like to use the livingroom computer (I don't have own) and be always there, where my parents are. I want to 'grow up', live in MY own apartment, pay bills, eat lightly and watch carefully where my money goes. I don't want to hear those words all the time when I'm going out: "Where are you going? When you come? Do you come to eat a dinner? I think you're just a few hours?"

I know that my mom is interested of my life and that she wants to know things, but I am 22, I don't want to share whole my life to my parents and I don't want to always tell, what a heck I'm going to do and I don't wanna say exactly, when I will come home...

I wished, that I write a grown up -like story about dogsitters life: what I felt about being a dogsitter, what was nice and what wasn't, what I know now... But I wanted to share my feelings under this sweet journey. Maybe you all understand it? :)

Ok, there we go.

Minus:
-It wasn't so nice to collect fillings of toys from my bed BUT I learned to smile to it.
-Sometimes I didn't want to wake up in 7.25 am to go a morning walk, BUT sometimes it was quite ok to follow happy dog and feel like a morning zombie. :D (Mmm, beeeeeeeeeeeds...)
-My time was in periods; when I must go to take a walk with Minka. I didn't have a time to go to shop and be in a bar drinking a mojito with my friend BUT I learned to what my life could be if I will hjave a dog and I would live alone.

Plus:
-Walks, especially a walk in 11 pm.
-Little bunnies eating grass.
-Sleeping with Minka <3.
-Having the whole apartment AND tv, a computer, shower etc.
-Little water turtle Retsi alias Rénee.
-Homemade food.
-And many other things.

I want breakfast! I'm hungry, not-so-zombie! Thanks reading my adventures. :)

maanantai 8. elokuuta 2011

Ilmoitus taidenäyttelystä

HENKILÖKOHTAINEN HELSINKI 2.9.-14.9.2011

Leikkiväki ry on perinteisesti järjestänyt vuosittaisen taidenäyttelyn. Tänä vuonna haluamme olla osa avointa keskustelua kaupunkikulttuurista ja -ympäristöstä. Näyttelymme Henkilökohtainene Helsinki avaa äänettömän ihmisryhmän kokemuksia Helsingistä kaupunkina ja asuinpaikkana. Näyttelyn taiteilijoina esittäytyvät nuoret aikuiset mielenterveyskuntoutujat.

Nuorilla on jokaisella henkilökohtainen kokemuksensa Helsingissä elämisestä. Kokemus Helsingistä kotipaikkana on muuttunut monilla sairastumisen myötä. Liikkuminen on tullut vaikeammaksi: ennen aivan arkinen metromatka voi nyt olla päivän vaativin - joskus jopa mahdoton - koitos. Katujen ja tavaratalojen ihmisvilinä saattaa estää päivän ruokaostosten teon. Toisaalta suorittaminen on poissa, ja mukulakivien kiiltoa tai Merihaan arkkitehtuurin mysteeriä voi jäädä ihailemaan pitkäksi aikaa. Arjen kiireen ulkopuolelta näkee eri tavalla.

Avajaiset tostaina 1.9.2011 klo 14-18
Tervetuloa!

Näyttely avoinna 2.9.-14.9.2011
ma-pe klo 11-16 (ke 11-18)
Aleksis Kiven katu 50, Helsinki

Vapaa pääsy, tulkaa ihmeessä! :)

maanantai 30. toukokuuta 2011

Hei taas

On ollut aika paljon kaikkea. Olen tutustunut uusiin eläimiin, nähnyt luonnon puhkeavan kukkaan ja lehteen yhä nopeammin, kuullut ensimmäisen ukkosen, tutustunut syvemmin ihmisiin...

Kaverin rotta kuoli eilen. Hautasimme Fredin kauniiseen ympäristöön, jossa hän olisi mielellään vipeltänyt. Fred siirtyi sitten Kesänmaahan. Vipellä rauhassa, Fred. <3


Fred - tou 09 - tou 29.11
Hamlet 06-08
Tuosta tilanteesta tuli mieleen Hamlet. Ikävä sitäkin.

Meidän täytyy taas osata jatkaa matkaa, vaikka jotkut ovatkin valinneet toisen polun.


Tällä viikolla tuleekin sitten korkattua ensimmäinen mökkireissu. Olikin jo vähän ikävä mökille, vaikka se onkin suurta, villiä aluetta. Energiaa siellä ainakin on paljon. :) :)



tiistai 3. toukokuuta 2011

Beltane 1.5 ja kirjoja

Hassua, että on jo toukokuu. Beltaneakin tuli vietettyä jotenkuten. Se, että eräs ystäväni menee naimisiin on kovin keväistä ja sopii sapatin teemaan, minun nimittäin piti miettiä lista erilaisista hääkakkuvaihtoehdoista ja itselleni uskollisena liitin tiedot värien ja muiden juttujen symboliikasta. :)

Antiikkiliikkeen hepusta ei ole kuulunut mitään, vaikka lupasi soittaa vapun jälkeen. Taitaa olla niin, että siinä jääkin työkokeilupaikka saamatta. No, löydän vielä parempaa, vaikkei tuolla osattukaan ymmärtää arvoani.

Löysin eilen Suomalaisesta kirjakaupasta Pienen Taikakirjan, siinä on suomalaisia uskomuksia ja taikoja esimerkiksi juhannukseen, häihin ja rakkauteen liittyen. Akateemisesta löysin alelaarista kahdella eurolla koulukiusaamisesta kertovan kirjan; Elämää koulukiusaamisen jälkeen. Rankkaa tekstiä ja parin kappaleen välein on pidettävä tauko, tulee niin paljon törkymuistoja pintaan. :/

torstai 21. huhtikuuta 2011

Sekalaisia tapahtumia

En tiedä, tuleeko työharjoittelusta antiikkiliikkeessä mitään. Haettuani sopparin ja tuotua paikalle, omistaja alkoi venkoilemaan:

"En halua sellaista harjoittelijaa, joka ei voi olla kaikkina arkipäivinä." (Itselläni on ke-aamuisin pakollinen lääkärisysteemi ja se oli muka sopinut.)

"En halua harjoittelijaa vain kahdeksi kuukaudeksi, sen pitää olla 6kk, ei vähempää." (Oltiin sovittu 2.)

Nyt sitten odottelen vapun yli, josko hän sattumoisin suvaitsisi ottaa minut lyhyeksi aikaa. O.o En sitten tiedä, haluanko enää, jos koko työkokeiluaika olisi tuollaista vehtaamista. Ihme touhua.

- - -

Järkytyin äsken kovasti. Ystävääni S:ää kosittiin ja hän vastasi myöntävästi. Piti pari kertaa varmistaa, ettei hän vain pilaile, koska olemme ennenkin laskeneet leikkiä yllättävistä kosinnoista. :D Olen hieman sekaisin. Ja S vain: "Sä teet sitten mun hääkakun." AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!

- - -

Tänään on viimeinen fantasiakirjoituspiiri. Se siirtyi viime viikolta kun ohjaaja oli kipeä. Tein vanhaa kirjaa muistuttavan kakun, jonka päällä makoilee lohikäärme. Kuvaa tulee sitten piakkoin. Harmittaa vähän, että piiri loppuu, vaikka se kestikin puoli vuotta, mutta meistä on nivoutunut aika tiivis ryhmä ja on ollut mukavaa saada haastaa itsensä sekä saada palautetta omista tekeleistään. :)


Tähän loppuun voisi linkittää Munamiehen Pomppufiilis- kappaleen, se kuvaa tämänhetkisiä fiiliksiäni.

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Kaipuu

Lumi saisi kokonaan sulaa pois. Masentaa ja muitakin ongelmia nyt. Kesä, kesä, missä olet?

perjantai 7. tammikuuta 2011

Oli loppiainen

Melkein kaikki joulukoristeet otin pois. Kuusi jäi olohuoneeseen. Hieman olin netissä ja sitten suuntasin kaverini äidille viettämään iltaa... ja sitten alkoikin jännä tapahtumasarja.

En siitä sen enempää, kuin että näin yhden tyypin ja oli aluksi mielenkiintoista ja lopulta vittumaista. Menimme takaisin ystäväni äidille, lauloimme Singstaria ja paijasin kissoja.

Rämmin sitten puhurissa ja nietoksessa kotiin, mutta kävelyreissu oli mukava. Ja kissat ihastuttavia.

Tiuku

(H)iisi

maanantai 3. tammikuuta 2011

Broken heart brownie


You need:

150g butter
1,5dl sugar
4 eggs
2tsp vanille sugar
50g white chocolate
7 big brazil nuts
2 tsp maca powder
1dl cacao powder
2dl wheat flour
2 tsp baking powder
2 dried chili

Whip butter and sugar lightly. Add lighly mixed eggs and v-sugar. Add chocolate and nut pieces. Add maca powder. Mix together cacao powder, baking powder, flour. Crush chilis and add to the mix. Stir well.

Bake in the oven 200 Celsius about 15 minutes. Brownie will be little bit wetty in the middle.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011