Ostaessani eilen kaupasta luomumunia huomasin yhden ei-luomun merkin markkinoivan "onnellisten kanojen munia". Onnellisuus kanoilla liitetään vapauteen kuopsutella ja käyskennellä sekä toimia tavallisen kanan vaistojen mukaisesti. Paljon onkin keskusteltu häkkikanaloista ja luomukanaloista. Mieleeni juolahti tarkistaa, mitä luomulla oikeastaan tarkoitetaan.
Elintarviturvallisuusvirasto Evira luonnehtii luomun näin:
"Luomutuotannossa periaatteena on tuottaa tuotteita, joiden
valmistusmenetelmät eivät ole haitallisia ympäristölle, eivätkä
ihmisten, kasvien tai eläinten terveydelle ja hyvinvoinnille."
Okei. Silti en voi olla varma, ovatko kanat olleet niin hyvissä oloissa kuin kuvitellaan. No, joka tapauksessahan luomu on parempaa kuin tavalliset häkkikanan vääntämät munat. Päätin käydä Animalian sivuilla varmistamassa asian.
Animalian sivuilla kerrotaan erilaisista kanaloista.
Yleisesti paheksutuin on tämä häkkikanala, jossa kanoja on lähestulkoon toistensa päällä. Perinteiset häkkikanalat ilman varusteita (orsi, munintapesä ja pehkuualue) kiellettiin 2012 alussa, mutta emme voi tietää kuinka moni toteuttaa muutoksen. Animalian mukaan valtaosa Suomen kanoista elää varustelluissa häkkikanaloissa.
Ikävä kyllä häkkien pehkuualue on vain yksinkertainen muovimatto, joten tilanne kuopsuttelussa on plus miinus nolla. Ja ahtauden takia kanojen keskuudessa esiintyy mm. stressiä ja kannibalismia, ja orret tukevat jälkimmäistä asettamalla kilahtaneet lajitoverit sopivaan nokkimiskorkeuteen.
Lattiakanaloissa on nimensä mukaisesti kanoja tehdaslattialla. Vaikka tilaa on kaksi kertaa enemmän kuin häkkikanalassa, kanoja on silti yhdeksän neliömetrillä. Lattiakanaloissa näin suurissa joukoissa esiintyy mm. höyhenien nyppimistä, stressiä ja jopa yleisemmin kannibalismia kuin häkissä. Myös puhtaanapito on haastavaa. Paskaisia kananmunia siis kaikille, olkaa hyvä!
Kerroslattiakanalasta minulla ei ollut aikaisemmin tietoa. Kuulostaa meidän ihmisten käyttämältä kerrostalolta, joskin tilaa ei oikeastaan ole, toisin kuin miettii ihmisten elämää. Kanojen määrä on jopa suurempi kuin lattiakanalassa. Mitä eroa sitten sen ja kerroslattiakanalan välillä on? Kerrokset. Tuottajalle siis kätevämpää.
Ja sitten päästäänkin optimaalisimpaan onnellisuusasumiseen eli luomuun.
Luomukanala on lattiakanala, mutta sen eläintiheys on enintään kuusi neliömetrillä. (Eli kuitenkin vain kolmasosan vähemmän)
Animalia kertoo:
"Kanoilla on myös lattiakanaloita enemmän munintapesä- ja orsitilaa ja
ne saavat kesäisin ulkoilla laitumella tai tarhassa. Luomukanalassa
pitää olla ikkunoita, joista kanalaan saadaan myös luonnonvaloa. Parven
koko vaihtelee sadoista korkeintaan kolmeen tuhanteen ja joukossa
pidetään usein myös kukkoja.
Keskeinen ero tavanomaiseen tuotantoon on myös se, että suurin osa
luomukanojen rehusta pitää olla luonnonmukaisesti, eli ympäristöä
säästävällä tuotantotavalla, tuotettua. Lisäksi luomukanoille tulee
päivittäin antaa karkearehua, esimerkiksi kuivaa heinää tai säilörehua
ja juureksia kuten porkkanaa tai kaalia. Karkearehun etsiminen ja
syöminen toimii tärkeänä virikkeenä kanoille.
Lattiakanaloiden ja etenkin luomukanaloiden etuna on se, että niissä
kanat pystyvät toteuttamaan käyttäytymistarpeitaan paremmin kuin
häkkikanaloissa: ne voivat munia erilliseen, suojaisaan pesään, kylpeä
kuivikkeissa, nukkua orrella ja tyydyttää ainakin jossain määrin
tutkimisen tarvettaan kuopimalla ja nokkimalla kuivikkeita. Parhaita
kanojen hyvinvoinnin kannalta ovat pienet luomulattiakanalat, joissa
kanat oppivat pienemmän parvikoon ansiosta paremmin tunnistamaan
toisensa yksilöllisesti, mikä vähentää kanojen kokemaa sosiaalista
stressiä.
Varsinkin isoissa luomukanaloissa on kuitenkin samanlaisia ongelmia
kuin muissakin lattiakanaloissa. Toisaalta luonnonvalo ja ulkoilma
voivat myös aiheuttaa hämmennystä kanoissa, eivätkä ne uskalla heti
hyödyntää laidunta. Ulkoilevat luomukanat ovat sisällä kasvatettavia
lajitovereitaan alttiimpia ympäristön bakteereille ja loiseläimille,
mutta tautien esiintymistä voidaan rajoittaa laidunaluetta ja ulkotarhan
maata vaihtamalla."
Eli luomun pitäisi olla rajojen asettuessa kohdillaan ihan ok, ostajallekin.
Mietin vain edelleenkin sitä "onnellisten kanojen" leimaa. Mistä tuottaja tietää niiden olevan onnellisia? Tehdäänkö siellä kanoille mielipidetutkimusmittaus, jossa todetaan että kyllä, suurin osa kanoista on näissä elinympäristöissä onnellisia? Tuskinpa. Tuo onnellisuuden leima on kuluttajaa harhaanjohtavaa mainontaa.
Aion jatkossa ostaa enemmän luomumunia. Niiden munijat ovat ehkä onnellisempia verrattuna muiden kanalatyyppien kotkottajiin. Tukemalla luomutuotantoa tuen oikeasti onnellisia kanoja - ja ostan onnellisia munia.
Luomumunat meinaavat kai eniten sitä, että kanoille on syötetty puhtaampaa rehua, eikä sillä ole mitään tekemistä kanalaolosuhteiden kanssa :) Näin olen käsittänyt.
VastaaPoistaMinä en osta luomumunia vaan vapaiden kanojen munia :P Mitäs ne sitten ovat?
VastaaPoista