torstai 24. tammikuuta 2013

Hakusanoja

Oli sitten pakko vaihteeksi minunkin katsoa millä hakusanoilla blogiini on päädytty.


syyskuu
8








tuulenkuiske.blogspot.com
7








kamiina kuin siili
2








kirkot kartalla pentagrammi
2








kristinuskon kala
1








luomukanala blogi
1








pöllö piirrokset our love 1


...kamiina kuin siili? Wtf? :D
Ja uskisblogihan tämä ei ole. :D

-Google

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Erilaiset kuljetusmuodot

Tänään matkani varrelle sattui tavallisesta poikkeavia kuljetusmuotoja. Ensinnäkin Sörnäisen metroasemalla kallion seinään heijastettiin filmiä, jossa oli jylhäitä kalliomaisemia ja korkeita vesiputouksia. Eräskin tyttöporukka jäi ihastelemaan näkymiä ja kun metron etuvalot lähenivät, heistä yksi totesi: "Voi hele, me ei ehitä näkee tätä leffaa."

Toiseksi saavuin kotiin bussilla, jonka etuovet eivät toimineet ja sain astua keskiovista. Se oli siistiä; aivan kuin olisin aatelisnainen ja bussin pariovet aukenisivat vain minua varten.

Tästä siis runo:

veden kohinaa
metrotunneleissa,
mieleni syöksyy
korkealta kielekkeeltä
pitkään liitoon,
lennän
tasangolle jossa
pariovet avautuvat minulle
kuin syli.


kuva Googlesta, hakusanoilla "free waterfall"

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Smooth Day

Taittelinpa tuossa huvikseni muutamat biojätepussit tulevaa varten. Tämän puolen vuoden aikana olen ajoittain tuntenut syyllisyyttä siitä, että biojätteet menevät sekajätteeseen. Mulla homehtuu herkästi ruokaa, joten on viisainta lajitella turmeltuneet ainekset kompostin ahnaaseen kitaan. Eli ainakin ruokin kompostia jos en ehdi käyttää aineksia.

Samalla tuli pyöräytettyä piristävä smoothie jämistä:

1 banaani 1 päärynä
salaattia
granaattiomenan siemeniä
1dl vettä
1dl täysmehua (itse käytin mango-appelsiinimehua)
2rkl pakastemarjoja


Myöhemmin pyöräytän varmaan toisen juoman kurkusta, sitruunamehusta ja mandariineista. :) Tulee päivän kasvis-ja hedelmäannokset kepeästi!
kuva Googlesta
 

lauantai 12. tammikuuta 2013

Onnelliset munat?

Ostaessani eilen kaupasta luomumunia huomasin yhden ei-luomun merkin markkinoivan "onnellisten kanojen munia". Onnellisuus kanoilla liitetään vapauteen kuopsutella ja käyskennellä sekä toimia tavallisen kanan vaistojen mukaisesti. Paljon onkin keskusteltu häkkikanaloista ja luomukanaloista. Mieleeni juolahti tarkistaa, mitä luomulla oikeastaan tarkoitetaan.

Elintarviturvallisuusvirasto Evira luonnehtii luomun näin:

"Luomutuotannossa periaatteena on tuottaa tuotteita, joiden valmistusmenetelmät eivät ole haitallisia ympäristölle, eivätkä ihmisten, kasvien tai eläinten terveydelle ja hyvinvoinnille."

Okei. Silti en voi olla varma, ovatko kanat olleet niin hyvissä oloissa kuin kuvitellaan. No, joka tapauksessahan luomu on parempaa kuin tavalliset häkkikanan vääntämät munat. Päätin käydä Animalian sivuilla varmistamassa asian.

Animalian sivuilla kerrotaan erilaisista kanaloista.

Yleisesti paheksutuin on tämä häkkikanala, jossa kanoja on lähestulkoon toistensa päällä. Perinteiset häkkikanalat ilman varusteita (orsi, munintapesä ja pehkuualue) kiellettiin 2012 alussa, mutta emme voi tietää kuinka moni toteuttaa muutoksen. Animalian mukaan valtaosa Suomen kanoista elää varustelluissa häkkikanaloissa.

Ikävä kyllä häkkien pehkuualue on vain yksinkertainen muovimatto, joten tilanne kuopsuttelussa on plus miinus nolla. Ja ahtauden takia kanojen keskuudessa esiintyy mm. stressiä ja kannibalismia, ja orret tukevat jälkimmäistä asettamalla kilahtaneet lajitoverit sopivaan nokkimiskorkeuteen.

Lattiakanaloissa on nimensä mukaisesti kanoja tehdaslattialla. Vaikka tilaa on kaksi kertaa enemmän kuin häkkikanalassa, kanoja on silti yhdeksän neliömetrillä. Lattiakanaloissa näin suurissa joukoissa esiintyy mm. höyhenien nyppimistä, stressiä ja jopa yleisemmin kannibalismia kuin häkissä. Myös puhtaanapito on haastavaa. Paskaisia kananmunia siis kaikille, olkaa hyvä!

Kerroslattiakanalasta minulla ei ollut aikaisemmin tietoa. Kuulostaa meidän ihmisten käyttämältä kerrostalolta, joskin tilaa ei oikeastaan ole, toisin kuin miettii ihmisten elämää. Kanojen määrä on jopa suurempi kuin lattiakanalassa. Mitä eroa sitten sen ja kerroslattiakanalan välillä on? Kerrokset. Tuottajalle siis kätevämpää.

Ja sitten päästäänkin optimaalisimpaan onnellisuusasumiseen eli luomuun.
Luomukanala on lattiakanala, mutta sen eläintiheys on enintään kuusi neliömetrillä. (Eli kuitenkin vain kolmasosan vähemmän)

Animalia kertoo:

"Kanoilla on myös lattiakanaloita enemmän munintapesä- ja orsitilaa ja ne saavat kesäisin ulkoilla laitumella tai tarhassa. Luomukanalassa pitää olla ikkunoita, joista kanalaan saadaan myös luonnonvaloa. Parven koko vaihtelee sadoista korkeintaan kolmeen tuhanteen ja joukossa pidetään usein myös kukkoja.


Keskeinen ero tavanomaiseen tuotantoon on myös se, että suurin osa luomukanojen rehusta pitää olla luonnonmukaisesti, eli ympäristöä säästävällä tuotantotavalla, tuotettua. Lisäksi luomukanoille tulee päivittäin antaa karkearehua, esimerkiksi kuivaa heinää tai säilörehua ja juureksia kuten porkkanaa tai kaalia. Karkearehun etsiminen ja syöminen toimii tärkeänä virikkeenä kanoille.

Lattiakanaloiden ja etenkin luomukanaloiden etuna on se, että niissä kanat pystyvät toteuttamaan käyttäytymistarpeitaan paremmin kuin häkkikanaloissa: ne voivat munia erilliseen, suojaisaan pesään, kylpeä kuivikkeissa, nukkua orrella ja tyydyttää ainakin jossain määrin tutkimisen tarvettaan kuopimalla ja nokkimalla kuivikkeita. Parhaita kanojen hyvinvoinnin kannalta ovat pienet luomulattiakanalat, joissa kanat oppivat pienemmän parvikoon ansiosta paremmin tunnistamaan toisensa yksilöllisesti, mikä vähentää kanojen kokemaa sosiaalista stressiä.

Varsinkin isoissa luomukanaloissa on kuitenkin samanlaisia ongelmia kuin muissakin lattiakanaloissa. Toisaalta luonnonvalo ja ulkoilma voivat myös aiheuttaa hämmennystä kanoissa, eivätkä ne uskalla heti hyödyntää laidunta. Ulkoilevat luomukanat ovat sisällä kasvatettavia lajitovereitaan alttiimpia ympäristön bakteereille ja loiseläimille, mutta tautien esiintymistä voidaan rajoittaa laidunaluetta ja ulkotarhan maata vaihtamalla."
Eli luomun pitäisi olla rajojen asettuessa kohdillaan ihan ok, ostajallekin.

Mietin vain edelleenkin sitä "onnellisten kanojen" leimaa. Mistä tuottaja tietää niiden olevan onnellisia? Tehdäänkö siellä kanoille mielipidetutkimusmittaus, jossa todetaan että kyllä, suurin osa kanoista on näissä elinympäristöissä onnellisia? Tuskinpa. Tuo onnellisuuden leima on kuluttajaa harhaanjohtavaa mainontaa.

Aion jatkossa ostaa enemmän luomumunia. Niiden munijat ovat ehkä onnellisempia verrattuna muiden kanalatyyppien kotkottajiin. Tukemalla luomutuotantoa tuen oikeasti onnellisia kanoja - ja ostan onnellisia munia.



torstai 10. tammikuuta 2013

Google-kääntäjä riemastuttaa

Otin vaarin erään Facebook-ystäväni kommentista, jossa hän oli kokeillut käyttää taas erään ystävänsä vinkkaamana Google-translatoria. Laitettiin ensin käännettävästä kielestä (finnish) käännettävään (english) sanat "Suomen presidentti, Sauli Niinistö" ja lopputulos oli:



...ei ihan mennyt nappiin. :D :D

maanantai 7. tammikuuta 2013

Jumitusta

Heräsin sitten yllättäen jo puoli yhdeksän kun kämppikset melskasivat niin etten saanut enää nukuttua. :p Noh, ehkä puoli kolmelta iltapäivällä herääminen ei ole edes niin terveellistä, vaikka masennusta onkin taas.

Yuleaika meni ihan ookoosti. Valoin tinaa, vene tuli sekä joitakin samanismityyppisiä pikkuhinttusia.

Jotenkin on ihan jumiutunut olo, vaikka söin aamupalan tuossa lähes herättyäni ja kohta on lounasaika. Ehkä nuutuvan hyasintin olotila on minullakin päällä.

Huomenna alkaisi kuulemma Valkee- kirkaskorvailu, mutta en ole vieläkään saanut postissa pakettia joten saa sit nähdä... Skeptinen olen, mutta jos se edes jotenkin lieventää masennustani, niin teretulemast luumenit!

Valkee

perjantai 4. tammikuuta 2013

Haaste


Sain haasteen Riiksulta.

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä jolla on alle 200 lukijaa.

Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.

Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.

Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.

Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.


Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
 
Eli:
 
11 asiaa itsestäni:

*olen kiinnostunut tällä hetkellä paleoruokavaliosta ja vhh:sta
*käteni ulottuvilla on pähkinöitä ja babyporkkanoita
*masennus on tällä hetkellä
*minut valittiin Valkee- korvavalotestaajaksi ja odotan testausta mielenkiinnolla, sillä olen aika skeptinen
*rentoudun parhaiten tuumimalla erilaisia päähenkilön toimintamalleja fantasiamaailmassani, jota aion jossain vaiheessa ruveta taas kirjoittamaan
*pidän kävelemisestä
*pelasin juuri Angry Birdsin Star Wars-nettipeliä
*pelkään kovia, äkillisiä ääniä, kuten ilotulitusta
*tykkään leikellä aikakausilehdistä kiinnostavia sanoja, liimata ne pahville ja käyttää niitä runoina. Tätä tein myös vuosina 2011-2012, mutta uutta on nyt tukipahvi siinä taustalla.
*haluaisin reissata ympäri Suomea, ulkomaat ei kiinnosta
*haluaisin ostaa tatuointisetin, harjoitella hyväksi ja päästä tekemään tatuointeja työkseni


Haastajan kysymykset:

1. Milloin nauroit viimeksi ja miksi?

* tapasin ystävättäreni ja heitimme laadutonta läppää sekoituksella tulevista musiikkikappaleista ja keksimästämme mieshahmosta - eli tänään

2. Mistä voisit luopua samantien?
*hiuksista ja muutamasta kilosta ihraa :D

3. Kerro kolme tyhmintä asiaa elämässäsi.
*Jokin typerä letkautus jossain tilanteessa.
*Koulukiusatuksi tuleminen muiden idiotismin takia.
*Pakko-oireinen häiriö.

4. Mistä tunnet sä ystävän?
*Henkilö, jonka kanssa voi turvallisesti keskustella sekä vakavista että hauskoista asioista ilman, että niistä piikitellään. Mustaa huumoria, mutta tietää mihin raja vedetään. Se että voi olla oma itsensä ja tuntea olevansa hyväksytty. Se että kykenee luottamaan siihen, että ystävän seurassa on turvallista. Se, ettei ole tarve tehdä koko ajan jotain vaan voi jumittaakin itsekseen sanomatta mitään. Se, että ystävä ei manipuloi eikä vedä herneitä nenään, jos ei pystykään näkemään. Se, että tuetaan puolin ja toisin ja osataan kuunnella. Etenkin tuo viimeinen asia on kaikista tärkein.

5. Kuinka monta tuntia nukuit viime yönä?
*Varmaan 10 + muutaman tunnin masispäikkärit.

6. Mistä aiheesta et voisi ikinä pitää blogia ja miksi?
*Omalla pärställäni en kirjoittaisi seksuaaliasioista tai intiimiasioistani.

7. Missä haluaisit olla treffeillä?
*En ole kiinnostunut treffailusta tai suhteen luomisesta, ystävät riittävät. Mutta treffeille ystävän kanssa (tai itsensä)... Hmm. Jossain missä voi rentoutua. Rauhallinen kahvila, jossa olisi kivat tilat ja vähän ihmisiä. Paljon aikaa keskustella. Pidän eniten keskusteluhetkistä, vaikkei minulta aina mitään hirveän moniulotteista filosofista settiä lähtisikään.

8. Minne et matkustaisi vaikka siitä maksettaisiin sinulle?
*Ydinreaktorien lähelle, Irakiin, Iraniin, Intiaan. Vaarallisiin paikkoihin.

9. Mikä on parasta parhaassa ystävässäsi?
*Että ollaan ihan yhtä sekaisin hyvällä tavalla. :D

10. Minne avaruus loppuu ja mitä sen jälkeen on?
*...mä vihaan näitä kysymyksiä. :D En halua ajatella, maapallo on jo tarpeeksi suuri.

11. Mikä on rakkain esineesi, miksi se on niin rakas?
*Jousi. Olen jousimies. Rakastan jousiammuntaa. Rakastan jousiammuntaan ja vapauteen liittyviä asioita. Ampuminen on rentouttavaa. Ja jousta voisi käyttää metsästykseen, jos sellainen äärimmäinen tilanne tulisi.



Mun kysymykset:
1. Haaksirikkoudut suomalaiselle autiolle saarelle jonnekin Ahvenanmaan kieppeille. Mitkä kolme asiaa, jotka sinulla YLEENSÄ on mukanasi, olisivat eniten hyödyksi saarella?

2. Lempivärisi? Missä se näkyy?

3. Millaista hiusharjaa tai kampaa käytät?

4. Jos olisit kirja, millainen kirja olisit?

5. Mikä tuoksu saa olosi tuntumaan kotoisalta?

6. Aurinko vai kuu?

7. Jos sinut valittaisiin presidentiksi, mihin asiaan haluaisit puuttua ensimmäiseksi?

8. Millaisia unia näet?

9. Lempieläimesi?

10. Onko sinulla päämääränä tälle vuodelle jotain tavallisesta poikkeavaa?


Tämän haasteen voivat ottaa vastaan ne, joilla on alle 200 lukijaa. :)