Torstaina Finlandiatalolla oli Niemikotisäätiön 30v juhlat. Olin osallistunut kirjoituskilpailuun ja pääsin top 3:een. Saan valita haluamani kirjan, joka ylittää oman budjettini. Harmi vain, että ne kirjat joista olisin kiinnostunut, ovat vain noin 30e. Ja pari vuotta sitten satsasin Vapaudu ahdistuksesta - Työkirja paniikista ja peloista kärsiville- opukseen. Se oli kuutisenkymppiä. Mutta pääasia on kuitenkin se, että saan valita sen kirjan. Luin kahden muun henkilön tekstit, ja vaikka meitä kärkikolmikossa olleita ei ollut arvotettu (mikä on tyhmää minusta, koska minulle tulee sanasta kirjoituskilpailu mieleen arvottaminen, ja kilpailuhenkisenä ihmisenä olisin halunnut todella tietää sijani), arvelen olevani ykkönen. Kaksi muuta tekstiä olivat hyviä, mutta mielestäni oma tuotokseni oli näkyvästi paras kieliasultaan, kerronnaltaan ja vivahteikkuudeltaan. :)
Ohjelmassa oli musiikkia ja yllärinä tuli Von Hertzen Brothers. En ole pahemmin heidän musiikkiaan kuunnellut, mutta se oli kivan kuuloista. Ja en pistä lainkaan pahakseni katsella pitkähiuksisia musamiehiä lurittelemassa. ;) Ohjelmassa oli myös viisiminuuttinen pienoiselokuva, jossa oli haastateltu kolmea henkilöä. Eli miten Niemikotisäätiö on vaikuttanut heidän elämäänsä. Olin yksi haastatelluista ja säveltämääni pianomusiikkia oli käytetty videon taustalla ja lopussa oli otettu yhdestä biisistäni pala. Sain paljon hyvää palautetta.
Olen nyt kaikkiaan viime aikoina saanut paljon palautetta liittyen kykyihini. Että jos saisin tehtyä levyn, musiikkiani varmasti kuunneltaisiin. Ja jos pyöräyttäisin kirjan tai runokokoelman, tekstejäni luettaisiin. Minulla on faneja! Olen todella otettu. :) On ihanaa, kun voi olla oma itsensä sellaisissa asioissa missä on hyvä ja saada vielä arvostusta puhtaasti suoraan sydämestä.
Keskiviikkona olin nuorisokeskus Hapessa tekemässä kynttilöitä. Se oli ihanaa ja pidän siitä sulan steariinin tuoksusta. Värejä oli käytössä paljon ja kynttilöistä tuli niiiiiiiiiiin kauniita ettei tosikaan.
Tänään kävin Pasilan Messukeskuksessa. Paijailin kääpiösiilejä ja mietin Hamletia, entistä kääpiösiiliäni. Siilikuume iskee taas! Tosin oli Lemmikkimessuilla myös paljon ihania koiria. Kävin Elmassakin, ostin mm. suolakivilampun. Minulla on ennestään suolakivituikku ja suolakivisaippua. Kun suolakivi lämpenee, se vapauttaa huoneilmaan negatiivisia ioneja, jotka tässä tapauksessa ovat positiivisia. ;) Eli ne parantavat ilmanlaatua ja suolakivilamput/tuikut sopivatkin esimerkiksi hengitystieongelmista kärsiville. Suolakivisaippua taas sopii esimerkiksi deodorantiksi. Se hoitaa ihoa ja on lievästi antiseptinen.
Hiljattain minulla oli mandala-kausi, piirtelin niitä paljon. Tämä on aika iso ja aloitin piirtämisen reunoilta. Värityksessä käytin mustaa tussia ja mangatusseja. |
Laitoin pari tuntia sitten tofua marinoitumaan. Öljyä, valkosipulimurskaa, inkiväärihunajaa, soijakastiketta, sirtuunaa ja persiljaa. Sitten paisto ja nautiskelu. Jääkaapissa olisi kaskinaurista, porkkanaa ja lanttua. Mietin, laitanko ne uuniin vai keitänkö. Rakastan kaskinaurista ja söin sitä viimeksi kesällä ja pelkäsin, että näen niitä seuraavan kerran vasta vuoden päästä. Mutta ei, löysin kaskinauriita isosta K-super?marketista Kampista. :)
Siivoilin tuossa hieman kun tuntui että vaatteet ja paperit valtaavat asuntoni. Suolakivituikku palaa ja luo lohenpunertavaa hehkua ympärilleen ja riippulyhdyssäni on myös kynttilä. Nyt on tekstin suhteen jotenkin vapaa meininki, tekstiä tulla kohisee. Vaihteeksi näin. Ja on hyvä fiilis. Kuuntelen Nrj:n nettiradion Love-kanavaa. Yleensä en sellaista lässynläätä kestäisi, mutta kun on ihastunut voimakkaasti, niin kanava kuulostaa hyvältä. :D On se jännä. Yleensä kuuntelen rnb-kanavaa tai ihan radiosta radio Rockia.